Millainen on jouluinen hääpäivälahja?

12 Jou

Kun hääpäivä lähestyy, mutta ajatus ei juokse; lahjaidea toisen jälkeen joutuu romukoppaan kuluneena, kliseisenä, teennäisenä tai tylsänä, näet jo mielessäsi rakkaasi pettyneen ilmeen.  Joulun lisäksi tämä toinen tärkeä juhlapäivä on askeleen lähempänä joka siunattu aamu. Etenkin pitkässä avioliitossa hääpäivän merkitys kasvaa, mutta sen muistaminen kangistuu kaavoihinsa. Korut, ruusut, lounaat ja lomat alkavat monen vuoden avioliiton jälkeen tuntua rutiinilta, eivät yllätykseltä tai ikimuistoiselta elämykseltä. Elämyksellisen lahjan tarkoitus on muistaa ja kiittää yhteisistä vuosista ja osoittaa, ettei rakkaus ja kiintymys ole kadonnut matkan varrella.

Tuttu ja turvallinen tapa juhlia hääpäivää on viedä puoliso illalliselle, mutta illallisen ei missään nimessä tarvitse olla perinteinen ja ennalta-arvattava. Illallinen pimeässä tuo uusia tuulia perinteiseen ruokailuun. Jos taas haluaa tuoda pienen ripauksen tulisuutta ruokaluun, on illallinen meksikolaisessa ravintolassa  hyvä vaihtoehto.

Päivällistä voi edeltää toiminnallista ohjelmaa, esimerkiksi rauhallinen melontaretki luonnonhelmassa, mutta seesteisestä yhdessäolosta voi nautiskella myös ilman hikoilua, pehmeämmin, vaikka dippaamalla rakkaansa suklaaseen ja shampanjaan. Lempeä tapa muistaa puolisoa hääpäivänä on viedä tämä suklaa- tai shampanjahierontaan. Rentouttavia ja rakkauden juhlaan sopivia hierontamuotoja löytyy mm. Helsingissä sijaitsevan Hoitola Pisaran valikoimasta. Hääpäivästä tekee ikimuistoisen rakkaan seura ja hyvä tunnelma

matti kivi

Matti Kivi,

ElämysLahjat.fi

Kommentoi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s