Osta tänä vuonna erilainen äitienpäivälahja

18 Huh

Mitä antaa lahjaksi maailman parhaalle äidille? Mitkä ovat trendikkäimpiä äitienpäivälahjoja vuonna 2019? Äitienpäivä aloittaa kesän juhlakauden ja vuonna 2019 äitejä juhlistetaan sunnuntaina 12. toukokuuta. Tämän vuoden lahjatrendeihin kuuluvat erityisesti ekologiset ja aineettomat lahjat. Yhä enemmän kiinnitetään huomiota kulutukseen ja panostetaan laatuun ja kestävyyteen. Liiallinen tavaran määrä alkaa ahdistaa ja ei haluta antaa lahjaa, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Äitikään ei halua saada lahjaksi mitään turhaa ja useimmiten häneltä löytyy jo kaikki tarvittava eikä lahjatoiveita äitienpäiväksi ole.

Varsinkin äitien huolena usein on, millaiseksi he jättävät tämän maapallon jälkikasvulleen ja tuleville sukupolville. Myös lahjoja valitessa voi tehdä pieniä tekoja ympäristön hyväksi. Äitiä voi kannustaa lahjan avulla kiinnittämään huomiota ekologisuuteen ja tekemään kestävämpiä valintoja. Kuitenkin on hyvä muistaa, että on turha ostaa äidille tavaraa, jota hän ei ainakaan tarvitse. Kokosimme listan äitienpäivälahjoista, jotka ovat luontoystävällisiä tai aineettomia. Näistä lahjoista äidin lisäksi sinua kiittää luonto!

8 erilaista lahjaideaa äidille:

Lasi– tai metallijuomapullo

Äitikin sanoo ei muovipulloille! Kestopullojen valikoimasta löytyy useita erilaisia lasista tai ruostumattomasta teräksestä valmistettuja vaihtoehtoja, ihania värejä ja erilaisia kuviointeja. Laadukkaat metallipullot pitävät kuuman juoman kuumana ja kylmän kylmänä, aivan kuten termospullo. Pitkäikäinen kestopullo säästää myös rahaa, kun ei aina tarvitse ostaa juomaa kaupasta.

Kangaskassi

Suloinen ja tyylikäs kangaskassi on täydellinen lahjaidea äidille. Tätä kassia äiti kantaa ylpeydellä! Kassi menee pieneen tilaan ja se on helppo ottaa mukaan. Jos äidiltä ei vielä tällaista löydy, on se nyt viimeistään hommattava! Jokainen tarvitsee laadukkaan kestokassin. Vinkki: teetä äidille uniikki kangaskassi kivalla tekstillä tai kuvalla.

Juomalasintekokurssi

Onko äitisi aina halunnut kokeilla jotain uutta? Juomalasintekokurssi sopii lahjaksi erityisesti kädentaidoista kiinnostuneelle äidille. Kurssilla äiti pääsee valmistamaan uniikkeja juomalaseja lasinpuhallustekniikkaa hyödyntäen. Jos lasinpuhallus ei ole äidin mieleen, löytyy Elämyslahjojen valikoimasta paljon muitakin erilaisia luovia elämyksiä lahjaksi.

Kestopilli

Jotkut sanovat, että juoma maistuu paljon paremmalta pillillä nautittuna. Jos äiti kuuluu tähän sakkiin, hän todellakin tarvitsee kestopillin. Ei enää kertakäyttöisiä muovi-tai paperipillejä. Lasi, bambu- ja metallipillit ovat nyt se juttu! Nämä pillit ovat kestäviä, uudelleen käytettäviä ja ekologisia. Anna äidille lahjaksi pillin lisäksi myös kätevä säilytyspussi ja pieni harja, jonka avulla pilli on helppo puhdistaa.

Ääni- ja e-kirjapalvelu

Fyysiset kirjat ovat saaneet haastajan, näitä kirjoja voi lukea tai kuunnella missä tahansa. Jos äidillä on puutetta ajasta, mutta hän kuitenkin haluaisi sivistää itseään kirjoilla, tämä on erinomainen vaihtoehto lahjaksi. Äänikirjaa äiti voi kuunnella vaikka lenkkeillessä, kotitöitä tehdessä tai bussissa matkustaessa.

Luonnonkosmetiikka

Luonnonkosmetiikka sopii lahjaksi äidille, joka pitää hemmottelusta ja kauneudenhoidosta. Laadukkaat ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteet ovat aina tarpeellisia. Luonnonkosmetiikka on tämän hetken trendi ja kasvavassa nosteessa myös tulevaisuudessa. Tuotteet ovat hellävaraisia ja joukosta löytyy paljon myös kotimaisia vaihtoehtoja. Käsi-, kasvo- tai vartalovoide on aina varma valinta lahjaksi äidille.

Värikäs arki -vegaaniruokakurssi

Haluaisiko äiti oppia tekemään kasvisruokaa? Vegaaniruokakurssilla valmistetaan hyvää, monipuolista ja terveellistä kasvisruokaa ja herkutellaan yhdessä. Äiti oppii uusia niksejä keittiöön ja pääsee kokemaan uudenlaisia makuelämyksiä. Vinkki: lähde kurssille yhdessä äidin kanssa ja saatte nauttia arvokkaasta yhteisestä ajasta!

Siivouslahjakortti

Anna äidille hetki aikaa hengähtää kodin askareista. Hommaa äidille ammattisiivooja kotiin tai tee itse kunnon viikkosiivous äidin kotona. Äiti kiittää sinua varmasti! Mamma voi rauhassa keskittyä muihin tärkeisiin puuhiin tai ihan vaan rentoutua, kun joku muu siivoaa hänen kotinsa putipuhtaaksi.

 

Aurinkoista kevään jatkoa ja mukavaa äitienpäivän odotusta!

 

Lue myös Äitienpäivän lahjaopas 2019.

 

Kommentoi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s