Pikkuveljeni valmistuu tänä keväänä ylioppilaaksi ja olin aluksi aivan vailla lahjaideoita. Mitä ostaisinkaan valmistujaislahjaksi pojalle? Yritin muistaa omia valmistujaislahjojani, mutta sanotaan vaikka, että muistini oli hieman ruosteessa. Lisäksi yksi suosikkilahjoistani oli saamani digikamera, joka tuntuu vähän liian kalliilta vaihtoehdolta.
Kävinkin tuumasta toimeen ja päätin tehdä listan hienoista valmistujaislahjaideoista, jotta muutkin pääsisivät hyödyntämään kehittämääni listaa. Tässä siis kahdeksan upeaa valmistujaislahjaa, jotka ovat sukupuolineutraaleja ja sopivia jokaiselle läheisellesi!
-
Rahakätkö lahjan sisällä
Totta, riihikuiva käteinen on monen vastavalmistuneen suosikkilahjaidea, mutta itsestäni tuntuu kovin kuivalta antaa rahaa tuosta noin vaan: siksi sen voikin piilottaa jonkin sisään, kuten kirjan väliin “kirjanmerkiksi”.
-
Kotitekoinen vastavalmistuneen selviytymispaketti
Teippiä, maustepurkkeja, säästöpossu… Mitä sitten ikinä keksitkään, voit kasata itse oman selviytymispaketin oman läheisesi tarpeiden mukaan. Olen niin innoissani tästä lahjapaketista, että tekisi mieli tehdä vastaava itselleni!
-
Lahjakortti paikalliseen ravintolaan
Yksi äitien merkittävistä huolenaiheista on: ”Saakohan lapseni tarpeeksi ruokaa omillaan asuessaan?” Anna vastavalmistuneelle lahjakortti tai pari paikallisiin ravintoloihin, joiden lähellä hän tulee asumaan seuraavaksi.
-
Ruokakaupan lahjakortti
Vähän edellistä kohtaa kompaten, ruoka on aina hyvä valinta. Varsinkin ylioppilaat tulevat täyttämään kuivakaappinsa makaronilla ja tonnikalalla, mutta he ovat siitä ainakin jokseenkin kiitollisia (ja samalla huvittuneita). Kun elää tiukalla budjetilla, voi päivittäistavarakaupan lahjakortti olla pelastaja.
Jos kaapeista löytyy jo tarpeeksi ruokaa eikä tavarastakaan ole pulaa, mielestäni hienoin lahja on elämys: sitä ei tarvitse säilyttää konkreettisesti esillä kotona, vaan muisto elämyksestä jää mieleen ja kulkee aina mukana. Vaihtoehtoja löytyy sadoittain, esimerkiksi laskuvarjohypyn ja superautoajelun muodossa.
-
Lahjakortti vaatekauppaan
Vastavalmistuneet ovat usein hyvin tarkkoja ulkonäöstään, minkä vuoksi useinkaan ei ole hyvä idea mennä suoraan ostamaan yksittäistä vaatekappaletta ja olettaa, että läheisesi tulee pitämään siitä. Parempi vaihtoehto on tarjota tälle itse mahdollisuus valita ostoksensa lahjakortin avulla.
-
Elokuvaliput
Leffaan on aina mukava mennä! Nykyisin elokuvia näkee roppakaupalla kotisohvallakin, mutta yhä kehittyvissä leffateattereissa on oma taikansa jättimäisellä näytöllä ja ylivoimaisella äänentoistollaan. Tänä kesänä näyttäisi vieläpä olevan tulossa kymmenittäin tuoreita huippuleffoja esimerkiksi uuden Dumbon ja Toy Story 4:n muodossa.
-
Osakkeet
Luova ja älykäs, vaikkakin joidenkin mielestä liian vakavamielinen lahja on investointi, joka voi kantaa huikeaa hedelmää vuosien päästä. Osakkeiden avulla nuori oppii oman taloutensa hoitamista aivan uudella tavalla ja ymmärrystä rahamaailmasta ylipäänsä.
Kommentoi!