Isänpäivän lahjaopas 2019

26 syys

Isänpäivään eli marraskuun toiseen sunnuntaihin (10.11.2019) on aikaa enää reilu kuukausi, mikä tarkoittaa, että sinulla on paljon aikaa suunnitella täydellinen lahja miehelle, myytille, legendalle; isällesi. Isillämme ja isämäisillä hahmoillamme on erityinen rooli elämässämme ja isänpäivä on hänen erityinen päivä, joten näytä hänelle, kuinka arvostat kaikkea sitä, mitä hän tekee ja on tehnyt eteesi elämän aikana.

Jos haluat jo käynnistellä lahjaideoiden harkinnan ja saada vinkkiä tämän syksyn parhaista isänpäivälahjoista, alta löydät luettelon lahjavalinnoista, jotka saavat isäsi hymyilemään.

Urheilulliselle isälle

Onko isälläsi muurahaisia ​​housuissa? Onko hän levoton ja aina liikkeessä? Rakastaako hän pyöräilyä, juoksemista tai tennistä? Tämä on mahtava homma paitsi yleisen hyvinvoinnin kannalta, myös isänpäivälahjan näkökulmasta! Urheilulliset lahjat miellyttävät ja kannustavat häntä liikkumaan jatkossakin. Miten olisi esimerkiksi sykemittari tai terveyttä mittaava älykello, uusi pyöräilykypärä tai -lasit, tai kuukausijäsenyys uudelle kuntosalille tai uimahallille?

Ulkona viihtyvälle isälle

Jos isäsi on onnellisimmillaan ulkona ja haaveilee aina uusista metsäreissuista, GoPron kaltainen kamera saattaa olla lahja, jota hän tarvitsee uusien seikkailujensa taltioimiseksi. Seikkailijaisän miellyttämiseksi löytyy myös halvempi vaihtoehto: lähde mukaan hänen seuraavalle vaellukselleen ja jakakaa uusia ihania yhteisiä muistoja.

Elegantille isälle

Vyöt, rannekellot, aurinkolasit, lompakot… Kaupoista löytyy monia tapoja tarjota loistava lahja miehelle, joka haluaa näyttää tyylikkäältä. Suosittelemme valitsemaan lahjan, joka on sekä tyylikäs että hyödyllinen ja lupaamme, että isäsi tulee pitämään siitä valtavasti.

Isälle, jolla on jo kaikkea

Onko isäsi sellainen mies, jolla on jo kaikki ja muuta ei enää tarvitse? Jos näin on, täydellisen lahjan löytäminen ei ole helppoa. Elämyslahjat ovat kuitenkin omiaan juuri tällaisiin tilanteisiin: tavaran sijaan on mahtavaa antaa isänpäivälahjaksi kokemuksia esimerkiksi Ferrarin ratissa tai kuumakivihieronnassa. Yli tuhannen vaihtoehdon joukosta löytyy takuulla lahja myös isälle, joka kuvittelee jo kokeneensa tarpeeksi.

Näytä tänä isänpäivänä isällesi, kuinka paljon hän sinulle merkitsee: kokkasit sitten erityisen aterian, ostit merkityksellisen lahjan tai soitat vain puhelimitse osoittaaksesi rakkautta, pienimmälläkin eleellä voi olla suuri vaikutus. Näytä että välität ja tee tästä isänpäivästä erityinen päivä omalle isällesi.

Kommentoi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s