Nyt on aika valmistaa sushia ammattilaisen opastuksella! Tutustutaanpa seuraavaksi tarkemmin sushin maailmaan ja suositun sushikurssin sisältöön. Sushi on kuin taidetta, jossa yhdistyvät tuoreet raaka-aineet, hienostunut asettelu ja erilaiset maut.
Sushin perustana toimii oikeanlainen ja taidokkaasti keitetty riisi, johon lisätään riisietikkaa, suolaa ja sokeria. Kala on riisin ohella sushin tärkeä ainesosa, mutta kaikki sushilajit eivät sisällä kalaa. Kalan sijasta sushissa käytetään myös esimerkiksi äyriäisiä, kasviksia, kananmunaa ja tofua. Muita perusraaka-aineita ovat muun muassa wasabi, soijakastike, nori-levä ja inkivääri.
Sushin suosio on noussut räjähdysmäisesti Suomessa viime vuosien aikana. Eikä ihme, sillä onhan kyseessä aivan suurenmoinen herkku, ainakin allekirjottaneen mielestä. Tämä japanilainen ruokalaji kuitenkin jakaa mielipiteet melko voimakkaasti kahtia, siitä joko pitää tai ei pidä.
Sushikurssi ryhmälle
Sushin valmistaminen itse on yllättävän helppoa, kun siihen saa kunnolliset ohjeet ja käytössä on oikeanlaiset välineet. Kalatukku E. Erikssonin elämyskeittiön sushikurssilla opitaan sushiruokien salaisuudet. Kurssi tarjoaa hyvät eväät sushiharrastuksen aloittamiselle ja kurssin jälkeen sushin valmistus onnistuu myös kotikeittiössä.
Mitä sushikurssiin sisältyy?
Kurssi soveltuu kahdeksan henkilön ryhmälle ja sen kesto on neljä tuntia. Sushikurssi järjestetään Helsingissä. Kurssi alkaa luennolla ja kurssimateriaalien jaolla. Samalla nautiskellaan japanilaiseen tyyliin vihreää teetä.
Luennon jälkeen aloitetaan itse sushin valmistaminen. Kurssilla valmistetaan maki-, temaki-, nigiri- ja inarisusheja. Itsetehdyt sushit nautitaan kurssin päätteeksi, jälkiruokaa unohtamatta.
Tarkemmat tiedot kurssilla valmistettavista sushilajeista:
- maki: bambumaton avulla nori-levään käärittyjä rullia, joiden sisällä on riisin lisäksi esimerkiksi kurkkua, porkkanaa, tonnikalaa tai lohta
- temaki: kuin makisushi, mutta kääritään käsin tötterön muotoon
- nigiri: raakaa kalaa, rapuja tai muuta mereneläviä riisin päällä
- inari: riisiä tai vihanneksia uppopaistetussa tofukääreessä.
Kenelle sushikurssi sopii?
Sushikurssi soveltuu kaikille kalaruokien ja sushin ystäville, jotka haluavat perehtyä tarkemmin tämän japanilaisen ruokalajin valmistuksen maailmaan. Sushikurssi sopii niin merkkipäivien, polttareiden, pikkujoulujen tai vaikkapa virkistyspäivien ohjelmanumeroksi.
Tutustu kaikkiin ruokakursseihin.
Kirjoittaja: Essi
Piditkö tästä artikkelista? Lue myös Haunted Dinner – Elämysillallinen teräshermoisille läheisille.
Kommentoi!