Arkisto | Lahja isälle RSS feed for this section

Isänpäivän lahjaopas 2019

26 syys

Isänpäivään eli marraskuun toiseen sunnuntaihin (10.11.2019) on aikaa enää reilu kuukausi, mikä tarkoittaa, että sinulla on paljon aikaa suunnitella täydellinen lahja miehelle, myytille, legendalle; isällesi. Isillämme ja isämäisillä hahmoillamme on erityinen rooli elämässämme ja isänpäivä on hänen erityinen päivä, joten näytä hänelle, kuinka arvostat kaikkea sitä, mitä hän tekee ja on tehnyt eteesi elämän aikana.

Jos haluat jo käynnistellä lahjaideoiden harkinnan ja saada vinkkiä tämän syksyn parhaista isänpäivälahjoista, alta löydät luettelon lahjavalinnoista, jotka saavat isäsi hymyilemään.

Urheilulliselle isälle

Onko isälläsi muurahaisia ​​housuissa? Onko hän levoton ja aina liikkeessä? Rakastaako hän pyöräilyä, juoksemista tai tennistä? Tämä on mahtava homma paitsi yleisen hyvinvoinnin kannalta, myös isänpäivälahjan näkökulmasta! Urheilulliset lahjat miellyttävät ja kannustavat häntä liikkumaan jatkossakin. Miten olisi esimerkiksi sykemittari tai terveyttä mittaava älykello, uusi pyöräilykypärä tai -lasit, tai kuukausijäsenyys uudelle kuntosalille tai uimahallille?

Ulkona viihtyvälle isälle

Jos isäsi on onnellisimmillaan ulkona ja haaveilee aina uusista metsäreissuista, GoPron kaltainen kamera saattaa olla lahja, jota hän tarvitsee uusien seikkailujensa taltioimiseksi. Seikkailijaisän miellyttämiseksi löytyy myös halvempi vaihtoehto: lähde mukaan hänen seuraavalle vaellukselleen ja jakakaa uusia ihania yhteisiä muistoja.

Elegantille isälle

Vyöt, rannekellot, aurinkolasit, lompakot… Kaupoista löytyy monia tapoja tarjota loistava lahja miehelle, joka haluaa näyttää tyylikkäältä. Suosittelemme valitsemaan lahjan, joka on sekä tyylikäs että hyödyllinen ja lupaamme, että isäsi tulee pitämään siitä valtavasti.

Isälle, jolla on jo kaikkea

Onko isäsi sellainen mies, jolla on jo kaikki ja muuta ei enää tarvitse? Jos näin on, täydellisen lahjan löytäminen ei ole helppoa. Elämyslahjat ovat kuitenkin omiaan juuri tällaisiin tilanteisiin: tavaran sijaan on mahtavaa antaa isänpäivälahjaksi kokemuksia esimerkiksi Ferrarin ratissa tai kuumakivihieronnassa. Yli tuhannen vaihtoehdon joukosta löytyy takuulla lahja myös isälle, joka kuvittelee jo kokeneensa tarpeeksi.

Näytä tänä isänpäivänä isällesi, kuinka paljon hän sinulle merkitsee: kokkasit sitten erityisen aterian, ostit merkityksellisen lahjan tai soitat vain puhelimitse osoittaaksesi rakkautta, pienimmälläkin eleellä voi olla suuri vaikutus. Näytä että välität ja tee tästä isänpäivästä erityinen päivä omalle isällesi.

Parhaat joululahjat 2018

16 Mar

joululahjat

Joulu tekee taas tuloaan ja kaikki yrittävät löytää täydelliset joululahjat läheisilleen. Tiedämme, että he ystävämme yrittävät tehdä parhaansa, mutta olemme monesti olleet kiusallisessa tilanteessa huonon lahjan avattuamme. Oletko jo harjoitellut sanomaan ”Rakastan sitä!” peilin edessä joulua odotellessasi?

Tunnemme epätoivoista ahdistusta sopivan joululahjan etsinnässä, mutta haluamme todistaa, ettei kaikki toivo ole vielä kadonnut! Tehdään vaikeista valinnoista historiaa ja heitetään joulustressi roskikseen näillä lahjaideoilla, jotta voisit nauttia juhlapyhistä läheistesi rinnalla täysin rennosti ottaen.

Joululahja äidille

Äidin lahjan pitäisi teoriassa olla se kaikkein yksinkertaisin tehtävä: me kaikki tiedämme, että hän tulee rakastamaan mitä ikinä sinulta saakaan. On kuitenkin olemassa muutamia ohjeita, joiden avulla voit löytää äidillesi tavallista täydellisemmän lahjan:

Käsintehty joululahja kertoo, kuinka paljon arvostat kaikkea sitä, mitä äiti on eteesi tehnyt. Oli mielessäsi sitten puinen säilytysrasia, uusi lämmin huivi tai maalaus kotiseudustanne, on itse tehty lahja aina persoonallisempi vaihtoehto kauppatavaran sijaan. Myös käsintehty kortti kaupasta ostetun lahjan päällä piristää lahjaa entisestään.

Kylpyläpaketti on toinen takuuvarma hittilahja kiireisen äidin arjen keskelle. Hemmottele äitiä antamalla hänelle omaa aikaa kylpylälahjakortilla, jonka voi yhdistää myös lyhyeen kylpylä-hotellilomaan Virossa.

Joululahja isälle

Isät arvostavat usein miehisiä lahjoja. Se voisi olla hänen suosikkioluttaan tai muuta laadukasta juotavaa, kauan haaveissa olleita työkaluja, liput suosikkijoukkueen otteluun tai mitä isäsi sitten harrastaakin. Jos haluat antaa isällesi yksinkertaisen lahjan, kahvimuki perhekuvalla työpaikan pöydällä on aina hyvä muistutus omaisten rakkaudesta.

Äidit ovat tottuneet saamaan lahjaksi kirjoja, mutta isätkin lukevat mielellään. Sinulla on monia vaihtoehtoja kirjoihin liittyen, niitä kun löytyy netistä pilvin pimein. Edellisiin ehdotuksiin liittyen uskomme nikkarointi- ja urheiluaiheisten kirjojen toimivan varmasti, mutta lisäksi suosittelemme myös esimerkiksi keittokirjoja, kaunokirjallisuutta ja jopa rentouttavia värityskirjoja.

Joululahja veljelle tai siskolle

Nyt pääsemme vaikeampiin ehdotuksiin. Sinulla saattaa olla erityinen paikka sisaruksesi sydämessä, mutta se ei tarkoita, että voisit antaa hänelle jouluna ihan minkä tahansa lahjan. Nyt olemme luoneet henkisesti turvallisen suunnitelman saadaksesi sisaruksesi pitämään sinusta myös ensi jouluna:

Ruoka! Mikä voisi mennä pieleen, kun hankit sisaruksesi suosikkiruokaa? Toinen tykkää suolaisesta ja toinen makeasta, mutta ruokalahjoja löytyy laidasta laitaan niin monipuolisesti, että tätä lahjaideaa voi suositella ihan kaikille. Suklaata, lakritsia, leivoksia, juomaa, lahjakortti suosikkiravintolaan – vain taivas on rajana.

Joululahja ystävälle

Tämä voi olla se vaikein kategoria, koska ystäväsi odottavat persoonallista lahjaa, jolla todistat tuntevasi hänet. Tämän lahjan kanssa tulee toimia luovasti:

Muistojen lahjakori. On todennäköistä, että olette ystävinä nyt erilaisissa elämäntilanteissa kuin tavatessanne. Olette saattaneet asua eri kaupungeissa, jopa eri maissa, mutta ystävyytenne ei ole koskaan katkennut. Ja jos olet joskus ollut kaukana kotoa, ymmärrät kuinka koti-ikävä voi iskeä päälle. Vaikkemme sitä huomaisikaan, sama ikävöinnin idea toimii myös ystävyyssuhteissa. Siksi ehdotuksemme on koota ystävällesi kasaan rakkaita kuvia, makuja ja muistoja nuoruudestanne, jotka kirvoittavat kaverisi taas muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. Tämän persoonallisempaa lahjaa ei löydy mistään.

Isänpäivän 2018 lahjaopas: 10 vinkkiä

12 Lok

Tässä tulee isänpäivän lahjaopas! Etsitkö parhaimpia ja viileimpiä lahjoja tuntemillesi isäukoille? Ehkä hän
on vauvasi isä, oma isäsi, isoisäsi, miehesi isä, veljesi tai ehkä vain isähahmo?

Tässä on koottuna siisteimmät ideat, jotka sopivat täydellisesti isänpäivälahjaksi:

1. Tehokas tuuletin, joka pitää isän viileänä helteisinä kesäpäivinä
2. Avaimenperä, jotta hän ei koskaan kadottaisi avaimiaan
3. Kuulokkeet, joissa on erinomainen äänenlaatu ja melunvaimennus
4. Klassiset tennarit tai trendikkäät aamutohvelit, jotka pitävät isän kuin isän tyylikkäänä
5. Turkkilainen pyyhe, joka sopii kaikkiin tilainteisiin: kuntosalille, rannalle tai piknikille
6. Itse askarreltu kortti: joskus ainoa asia mitä isä oikeasti haluaa on kaunis kortti, jossa on sydämellinen viesti
7. Trendikäs ja helppohoitoinen mehikasvi, jotta isällä voi olla vähän harmoniaa pöydällään (ja kestää
kuivuutta…)
8. Siivoustarvikkeita, jotka ovat aina tarpeellisia: sopii erinomaisesti isälle ainakin siinä tapauksessa, jos isä
on siivousfriikki
9. Yhteistä aikaa isän kanssa olut-tastingissa tai ravintolaillallisella
10. Hauska ja värikäs lompakko, jonka hän huomaa helposti

Voit myös valita aineettoman lahjavaihtoehdon, esimerkiksi elämyslahjan isälle. Elämyslahjojen valikoimista
löytyy yli 1300 jännittävää isänpäivälahjaideaa.

Hyvää isänpäivää kaikille iseille!

Mitä isänpäivälahjaksi? Lue tästä kuinka ilahduttaa isää

8 Lok

isänpäivälahja 2018

 

Marraskuun suuri juhlapäivä lähestyy! Isänpäivää juhlitaan vuonna 2018 sunnuntaina 11. marraskuuta. Sen kunniaksi esittelemme 5 erilaista lahjaideaa isänpäiväksi. Toivottavasti löydät niistä ilahduttavan lahjan isälle.

 

Isälle on usein hankala löytää lahjaa, mieheltä kun usein löytyy jo kaikki tarvittava eikä toiveita lahjoista ole. Elämämme supersankarille on kuitenkin kiva antaa jokin mieleenpainuva lahja: haluamme kiittää isää kaikesta rakkaudesta ja neuvoista, joita hän on meille pyyteettömästi antanut.

 

1. Uutta ja laadukasta luettavaa

Anna lahjaksi isälle uusi kirja tai tee tilaus hänen lempilehdestään. Uudet trendikkäät äänikirjapalvelut antavat isällesi vaihtoehdon perinteisille kirjoille. Äänikirjat sopivat useimmiten myös kiireiselle isäukolle.

 

2. Kulttuuria ja yhteistä tekemistä

Osta liput isän lempiartistin konserttiin, uuteen teatteriesitykseen, kiinnostavaan elokuvaan tai taidenäyttelyyn. Pääsette nauttimaan kulttuurista sekä yhteisestä ajasta. Tai jos isä on kiinnostunut urheilusta, lähtekää yhdessä katsomaan hänen suosikkijoukkueensa peliä. Tämä lahja kerää varmasti kiitokset!

 

3. Nautinnollisia herkkuhetkiä

Vie isälle yllätyksenä noutoruokaa hänen lempiravintolastaan tai lähtekää yhdessä koko perheen kanssa isänpäiväbrunssille. Jos ruokailu ravintolassa ei onnistu, tykkäisikö isä herkullisesta lakritsasta, laadukkaasta konjakista, suussa sulavasta suklaasta tai erikoisemmasta kahvista tai oluesta? Herkkulahja on aina varma valinta!

 

4. Elämyslahjakortti

Elämyslahjojen lahjakortilla isä pääsee kokemaan jotakin elämyksellistä! Yli 1 300 elämyksen valikoimasta löytyy muun muassa tandemhyppyjä, hierontoja, huonepakopelejä ja ajoelämyksiä. Tämä isänpäivälahja sopii niin hurjapäiselle kuin rauhallisemmallekin isäukolle.

 

5. Jotain itse tehtyä

Iskä tykkää lahjasta, joka on itse tehty rakkaudella. Esimerkiksi kuvakehys tai -kirja, avaimenperä, heijastin, kaunis kortti, herkullinen aamiainen tai leivonnaiset ovat hauskoja itse tehtyjä lahjaideoita. Tästä lahjasta selviää pienelläkin budjetilla!

 

-Essi, elämyskirjoittaja

Isänpäivä 2015 – Isääkin saa hemmotella

16 Lok

isänpäivä

Vuosien varrella isä on saanut jos jonkinlaista isänpäivälahjaa. Pikkutytön makuun olevat kravatit ja värikynät ovat jääneet käyttämättä – nyt voin todeta, että ihan ymmärrettävästi. Syötävät lahjat ovat usein tehneet kauppansa ja kirjat tulleet luetuiksi, mutta vaihtelun vuoksi olen yrittänyt välillä keksiä jotakin uutta perinteiseen suklaa-kirja-linjaan. Tähän mennessä erikoisin isänpäivälahja on tainnut olla ala-asteen puutyötunnilla tehty hevosenmallinen muistilapputeline vanhassa viilipurkissa.

Täytyy tunnustaa, että isälle on haastavaa valita isänpäivälahjoja, koska isän harrastukset ovat itselleni lähes hepreaa. Minulla ei ole mitään käryä siitä, millaisia valokuvausharrastukseen liittyviä välineitä tai ohjelmia kannattaisi, tai edes voisi, isälle hankkia. Sama pätee bassonsoittoon. Kesällä onnistuimme kuitenkin antamaan isän harrastukseen liittyvän ja osuvan lahjan. Isä nimittäin täytti 60 vuotta ja sai lahjaksi lennon lentosimulaattorilla. Isä on ollut pitkään kiinnostunut lentämisestä ja lentokoneista, ja oli selvästi innoissaan mahdollisuudesta päästä kokeilemaan, miltä lentokoneen ohjaus todella tuntuu.

Helposti isälle – ja miehille yleensäkin – tulee ensimmäisenä ajateltua jotakin vauhdikasta tekemistä. Tietysti moni pitääkin seikkailullisista tai urheiluelämyksistä, mutta välillä isälle voisi tehdä hyvää saada rauhoittua ja rentoutua. Monesti isät tekevät paljon töitä, huolehtivat perheestään ja harrastavat aktiivisesti. Näin on omankin isäni kohdalla. Usein isä onkin töiden vuoksi kiireinen ja uupunut. Isä tuskin itse ostaisi rentouttavaa hoitoa, mutta saattaisi kuitenkin siitä ilahtua.

Hemmottelulahjakortteja pidetään yleensä ennen kaikkea naisille suunnattuina, ja miehiä saattaa jopa nolottaa käyttää niitä. Ihan turhaan. Isänpäivälahja kannattaa valita puhtaasti saajan persoonan ja tarpeiden mukaan. Kun benjihypyt ja rallikokeilut ovat yhtä lailla naisten kuin miestenkin ulottuvilla, ei miesten kannata kiusata itseään kieltäytymällä nautinnollisista hemmottelukokemuksista. Toki ainakin vanhempaa sukupolvea edustaville isille kasvohoito tai stailauspaketti saattaa olla yhä liian radikaali valinta, mutta onhan tarjolla myös klassista hierontaa tai turvehoitoja. Kiireisenkin isän luulisi löytävän sopivan ajankohdan isänpäivälahjan käyttämiselle.

Saattaa siis olla, että tänä vuonna hieman haastan isää. Leppoisaa isänpäivää 2015!

Tuuli

Tuuli, elämyskirjoittaja

Isälle joululahjaksi laatuaikaa

16 Lok joulu

joulu

Isälle on usein vaikea keksiä sopivaa joululahjaa, koska ne pyjamat ja tohvelit on ostettu jo viitenä eri jouluna, sukkiakin alkaa jo olla tarpeeksi ja autotalli on täynnä remonttileluja. Kaikki isät eivät halua myöntää, että oikeasti he haluavat vain laatuaikaa perheen kanssa. Turha sitä on ruveta hempeilemään ja kertoa sitä, siinähän menee miehisyys. Mitä ihmisetkin ajattelisivat…

Vitsit sikseen, monille ihmisille on vaikea pyytää lahjaksi aikaa, koska se vaatii aina lahjan antajalta erityistä sitoutumista ja harkintaa. Laatuaika on lahjana uhkapeliä, high risk – high reward. Kun elämyslahja menee putkeen, siitä yhteisestä hetkestä voi tulla perheen legenda, joka muistetaan vielä vuosien päästäkin. Toisaalta yhteiseksi elämykseksi voi olla joskus vaikea keksiä tekemistä, joka miellyttäisi varmasti kaikkia osapuolia. Uskon itse kuitenkin, että riski kannattaa ottaa. Muistelen eniten lahjoja, jotka sain laatuajan ja yhteisten muistojen muodossa (jos ei oteta huomioon sitä robottikoiraa, jonka sain 7- vuotiaana – sitä en unohda koskaan).

 

Tutkimalla erilaisia forumeita ja nettilehtien kommenttiosastoja esimerkiksi seuraava kommentti pomppasi silmille:

Juu ei.

Kiitos ei mitään roinaa minulle.

Itse tehty kortti ja yhteistä aikaa, vaikka se kännykkä taskussa polttelisikin.

– Nimim. Ihan Ilmaista

 

Pieni tarinahetki;

Olen aina pitänyt joulusta ja lahjojen pohtimisesta. Jo pienenä aloin antaa syyskuussa äidilleni osan viikkorahasta säilöön joululahjoja varten, etten vain käyttäisi rahojani syksyn aikana. Olin ehkä 9- vuotias kun painiskelin taas vaihteeksi isän joululahjan kanssa. Päädyin ostamaan vihanneshöyryttimen. Kyllä, VIHANNESHÖYRYTTIMEN… Mielestäni se näytti coolilta; eikös näytäkin?

joulu

Kuva: culinare.com

Kaikessa rehellisyydessä, ostohetkellä en oikein edes tiennyt mikä se oli. Sen voin kertoa, että vaikka isäni esittikin jouluna todella innostunutta ja kiitollista, ei sitä vihanneshöyrytintä koskaan näkynyt muualla, kun keittiön alimman laatikon pohjalla. Sanomattakin on selvää, että ne muutamat eurot olisin voinut käyttää vähän paremminkin. Tai olla käyttämättä euroja laisinkaan. Uskon, että isänikin olisi ollut tyytyväisempi vaikkapa yhteiseen hetkeen luonnossa, kuin tuohon vihanneshöyryttimeen (joka nykyään muuten löytyy omasta asunnostani, aivan yhtä käyttämättömänä).

Isälle joululahjan keksiminen voi tuottaa vaikeuksia jo senkin takia, että hänellä vaikuttaa jo olevan ”kaikkea”. Tiedän että oma isäni hullaantuisi ainakin Ferrari-ajelusta tai laskuvarjohypystä. Kovaa valuuttaa olisi myös sukelluskokeilu. Tandem-hyppy ja karting on jo koettu. Mitä ei koskaan voi olla liikaa, on hyvät muistot ja elämykset. Elinikäiset muistot eivät päädy komeron perälle, niitä ei anneta eteenpäin kalakaverille eivätkä ne mene koskaan pois muodista. Uskon vahvasti siihen, että ihmistä kaduttaa lopulta enemmän tekemättömät asiat kuin tehdyt.

Säästä isäsi tekemättömyyden katumukselta ainakin näillä joululahjaideoilla isälle : )

netta

Netta, elämyskirjoittaja

Isänpäivän TOP 5 -lahjaideat

7 Mar

Isänpäivä saapuu taas vauhdilla ja nyt viimeistään on hyvä aika hankkia isänpäivälahja. ElämysLahjoilta lahjan saa vain minuuteissa. Elämys on hyvä lahja isälle, sillä sen kautta saa uusia kokemuksia, jotka säilyvät muistoissa pitkään. Elämyksen kautta voi myös hemmotella tai haastaa isänsä johonkin uuteen ja jännittävään. Tässä tämän vuoden TOP 5 –isänpäivälahjaideat isälle!

  1. Dinner in the Dark on erilainen ja jännittävä tapa kokea ruokailu. Kokemuksessa tarjolla on ammattitaitoisten kokkien valmistama 5 ruokalajin yllätysmenu, joka tarjoillaan pilkkopimeässä. Pimeässä syöminen vahvistaa makuaistimusta ja samalla haastaa makuaistin aivan uudella tavalla. Illallinen pimeässä tarjoillaan Helsingissä ravintola Cantina Westissä ja Tampereella ravintola Tiiliholvissa.

  2. Rallikyyditys on hauska ja vauhdikas elämys isälle, joka ansaitsee erilaisen ja jännittävän irtioton arjesta. Rallikyydityksessä lahjan saaja pääsee pelkääjän paikalle kokemaan vauhdin huuman ammattilaisen kyydissä. Kiihdytykset, mutkat, luisut ja valtava pölyvana tekevät elämyksestä päivän puheenaiheen. Elämystä kuvaa hyvin elämystestaajamme kommentti: ”Olipa hienoa nähdä, miten huimaa tuo kyyti on auton sisältä katsottuna, eikä kuitenkaan pelota, kun on tukevasti vöillä penkissä!”.Rallikyyditys
  3. Ammunta Suomi-konepistoolilla on oiva lahja isälle. Tässä elämyksessä isä pääsee kokeilemaan jo Talvi- ja Jatkosodassa käytettyä legendaarista asetta. Lisäksi keksintäsäätiö on määritellyt tämän aseen yhdeksi 1900-luvun merkittävimmistä keksinnöistä. Elämyksessä pääsee kokeilemaan myös pistooleita.

  4. Viinikurssi – Viini ja ruoka sopii isälle, joka arvostaa ylellisyyttä ja pitää ruuanlaitosta. Kurssilla käydään läpi klassisia viinin ja ruuan yhdistelmiä sekä viinin perusmakuja ja opitaan, miten viinejä voidaan yhdistää omiin ruokiin siten, että saadaan täydellisiä yhdistelmiä.Viini ja ruoka
  5. Klassinen hieronta on hyödyllinen lahja isälle, joka kaipaa hetken rauhaa ja tauon arjesta. Hieronta on paitsi rentouttavaa myös hyödyllistä. Hieronta on hyvä tapaa hoitaa kipeitä ja jännittyneitä lihaksia. Sen avulla voidaan hoitaa muun muassa päänsärkyä ja kroonista väsymystä sekä vähentää stressiä, rentouttaa kehoa ja virkistää mieltä.

Lisää lahjavinkkejä löydät verkkosivujemme isänpäivälahjoista.

 

matti kivi

 

 

 

 

Matti Kivi,

ElämysLahjat.fi