Arkisto | Lahjat ryhmille RSS feed for this section

Haastattelussa huonepakopelien konkari – 326 peliä 22 eri maassa

17 syys

Sain haastatelvaksi myös toisen huonepakopelien konkarin, Mikon. Mikko on pelannut yli 300 huonepakopeliä, 22 eri maassa. Huikea suoritus! Suomessa hän on pelannut pelejä yli kahdellakymmenellä paikkakunnalla. Ulkomailla hän on pelannut room escape -pelejä muun muassa Makedoniassa, Thaimaassa, Portugalissa, Venäjällä ja USA:ssa. Mikko pelaa useimmiten yhdessä puolisonsa kanssa, mutta myös välillä työporukan, perheen tai harrasteporukan kanssa.

1. Miten sait kipinän huonepakopeleistä?

”Olen pelannut ensimmäisen kerran Tsekeissä 2012 ja se oli todella ug (valtavirrasta poikkeavaa, ei vielä niin tunnettua) silloin. Satuimme kaverin kanssa poikkeamaan sattumalta harrastusreissulla. Silloin pelejä ei ollut paljoa, joten pelaamaankaan ei päässyt alkuun kovin usein.”

2. Montako huonepakopeliä olet pelannut?

”Olen pelannut 326 peliä 22 eri maassa.”

3. Pelaatko aina samalla porukalla? Onko teillä syntynyt jonkinlaisia ”rooleja”, kuka vastaa mistäkin huoneessa?

”Olen pelannut jo 6 vuotta ja pelaan hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa. Välillä työporukan kanssa, välillä perheen, välillä harrasteporukoiden kanssa. Pyrimme pelaamaan puolisoni kanssa aina kun olemme jossain reissussa. Olen oppinut, että kovin tiukkaan roolitukseen ei kannata lukittautua. Sellainen sä aina teet -asenne ei ole välttämättä hyväksi.”

4. Mikä huonepakopeleissä kiehtoo?

”Pakopelit ovat erittäin laaja kenttä. Ne ovat syvästi tyydyttäviä, kun flow osuu kohdilleen. Hyvää pakopeliä ei ole yhdenlaista vaan peli juttelee jokaisen ryhmän kanssa omallalaillaan. Eli lasten kanssa pelataan lasten pelejä ja kauhun ystävien kanssa kauhua. Kumpikaan ei itsessään ole hyvä tai huono.

Minulle pelikokemus on hyvä jos huone toimii, se ei ole kovin likainen (paitsi jos se sopii tarinaan), siellä ei ole rikkinäisiä tavaroita, tehtävät ja propit edes jotenkin liittyy aiheeseen ja pelinveto ei ole peliä haittaavaa. Nämä kun edes jotenkin täyttyvät, niin olen ihan iloinen. Ja aina on kiva yllättyä! Teknisesti, tarinallisesti, hauskan värinen matto, mitä vaan! Tarina on kiva jos sellainen on, mutta harvoinpa on, ainakaan kovin kantavana.”

5. Mikä peli on jäänyt mieleesi ja miksi?

”Kaikkein mieliin jäävimmät pelit ovat niitä kaikista pieleen menneimpiä. Mikään ei toimi, pelinvetäjä sekoilee ja soittaa suuta tai on häipynyt paikalta. Tehtävät on ihan älyttömiä tai niistä voi rakentaa omia tehtäviä. Suorastaan keräilen huonoja huoneita, ne muistaa pitkään!”

6. Millainen on hyvä huonepakopeli?

”Hyvä pakopeli on monenlainen ja ryhmälle sopiva. Aloittelijalle tai harvoin pelaaville sopivat peruspakopelit tai elämyspelit, ja itsekin nautin niistä kovin. Joskus huone voi olla hyvä, mutta ei vain resonoi ryhmän kanssa. Huoneiden, tehtävien tai tekniikan määrä ei ole tässä määräävä tekijä. Yleensä kaikki on hienoa/huonoa (ryhmästä riippuen), kun sen kokee ensimmäisen kerran.”

7. Millaisista teemoista ja tehtävistä pidät?

”Pidän monenlaisista teemoista ja teemalla on aika vähän merkitystä. Ehkä jokin army-teema kiinnostaa vähiten. Mutta pelaaminen on yleisesti ottaen kivaa ja suhtaudun kaikkiin teemoihin avomielisesti.”

8. Oletko huomannut muutoksia huonepakopeleissä vuosien varrella? Onko perinteinen tosielämän peli mieleesi enemmän vai oletko avoin myös virtuaalisille huonepakopeleille?

”Peleistä on tullut kaupallisempia ja kaupallisempia. Isot pelikeskukset tuottavat geneerisiä kaikille sopivia peruspelejä, joita voi pelata oli maa mikä tahansa. Paljon pelaavalle ovat pienet DIY-paikat se todellinen suola ja anti. Olenkin ollut koepelaajana monen tee se itse -henkilön projekteissa. Tekemisen palo ja hyvä fiilis korvaavat kotikutoisuuden.

Olen avoin aivan kaikille pelityypeille ja olenkin pelannut hyvin monenlaisia aina virtuaaleista ulkopakopeleihin ja pakolautapeleihin.”

9. Haluaisitko mainita vielä jotain muuta huonepakopeleistä?

”Pakopelit kaikissa muodossaan on mahtavaa ajanvietettä ja sen hyöty esim. opetuksessa on kiistaton. Paras pakopeli on minulle aina se seuraava pakopeli!”

Kiitokset Mikolle haastattelusta ja tsemppiä tuleviin huonepakopeleihin!

Katso yli 100 huonepakopelielämystä. >>>

Kirjoittaja: Essi

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös Haastattelussa pakohuoneiden konkarit Anna ja Juha.

Haastattelussa pakohuoneiden konkarit Anna ja Juha

11 syys

Haastattelin pakohuoneiden konkareita Annaa ja Juhaa. Anna ja Juha ovat pelanneet parisenkymmentä peliä muutaman vuoden aikana. He ovat hurahtaneet huonepakopelien maailmaan täysin ja ovat harkinneet jopa perustavansa nettisivun, joka kokoaisi kaikki Suomen huonepakopelit yhdelle kartalle.

1. Miten saitte kipinän huonepakopeleistä?

”Kaverin ehdotuksesta kokeilimme ja jäimme kyllä heti koukkuun pakopelaamiseen.”

2. Montako huonepakopeliä olette pelanneet?

”Parikymmentä peliä: Oulussa, Torniossa, Kajaanissa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Kuusamossa. Anna on pelannut myös Prahassa.”

3. Pelaatteko aina samalla porukalla? Onko teillä syntynyt jonkinlaisia ”rooleja”, kuka vastaa mistäkin huoneessa?

”Pari peliä on pelattu kavereiden kanssa, muuten aina kahdestaan. Anna vastaa kaikista kirjallisista pähkinöistä ja Juha matemaattisista. Yhdessä touhutaan puuhatehtävät eli toiminnalliset pulmat.”

4. Mikä huonepakopeleissä kiehtoo?

”Teemalla ei ole niin suurta merkitystä, pelaaminen on meille keino rentoutua ja viettää yhteistä laatuaikaa ilman puhelimia ja arjen huolia. Onnistumisen tunteeseen jää myös koukkuun ja jos joskus epäonnistuu, niin silti löytää toisen suorituksesta kehumisen aiheita. Kehittyminen on selvästi nähtävissä peli peliltä.”

5. Mikä peli on jäänyt mieleenne ja miksi?

”Kajaanissa Hotel 51. Huone oli todella monipuolinen ja kivasti toteutettu äänitehosteineen. Emme ole vielä pelanneet kovin dramaattisia pelejä, mutta tässä oli tunnelmaa. Myös Ansa (Oulussa) oli hyvin tunnelmallinen myrkkykaasuineen ja se oli ensimmäinen pelimme. Mysteerin pelit Jyväskylässä ovat ehkä kuitenkin kokonaisuuksiltaan olleet parhaimpia tähänastisista.”

6. Millainen on hyvä huonepakopeli?

”Kekseliäitä ratkaisuja pelkkien numero/avainlukkojen sijaan. Todella vähän on tullut samoja pulmia eteen, mikä on melkoinen ihme. Pakopeliyrittäjät ovat ihanan innovatiivista porukkaa ja on mukava nähdä aina jotain uutta. Liian helppo/lyhyt peli ei innosta.”

7. Millaisista teemoista ja tehtävistä pidätte?

”Oikeastaan kaikki muut teemat paitsi Harry Potter -tyyliset fantasiateemat. Puuhatehtävät ovat parhaita, laskutoimitukset innostavat vähiten.”

8. Oletteko huomanneet muutoksia huonepakopeleissä vuosien varrella?

”Olemme pelanneet myös lautapelejä ja pelisovellusta, mutta ne eivät vedä mitenkään vertoja livepeleille. Olemme pelanneet noin 2 vuotta, joten meillä ei ole vielä kokemusta pidemmältä ajalta.”

9. Haluaisitteko mainita vielä jotain muuta huonepakopeleistä?

”Suomesta puuttuu kaikki Suomen huoneet kartalle kokoava nettisivu/hakemisto, olemme jopa suunnitelleet sellaisen perustamista, jotta pelejä löytyisi helpommin.”

Suuri kiitos Annalle ja Juhalle haastatteluun osallistumisesta ja tsemppiä tuleviin huonepakopeleihin!

Haluaisitko sinäkin lähteä ratkomaan mysteereitä huonepakopeliin? Tutustu yli 100 huonepakopelielämykseen. >>>

Kirjoittaja: Essi

Jos kaipaat lisää lukemista, lue myös artikkeli Kuinka huonepakopeli luodaan? Ammattilainen vastaa.

Esittelyssä sushikurssi

8 Elo

sushikurssi Helsingissä

Nyt on aika valmistaa sushia ammattilaisen opastuksella! Tutustutaanpa seuraavaksi tarkemmin sushin maailmaan ja suositun sushikurssin sisältöön. Sushi on kuin taidetta, jossa yhdistyvät tuoreet raaka-aineet, hienostunut asettelu ja erilaiset maut.

Sushin perustana toimii oikeanlainen ja taidokkaasti keitetty riisi, johon lisätään riisietikkaa, suolaa ja sokeria. Kala on riisin ohella sushin tärkeä ainesosa, mutta kaikki sushilajit eivät sisällä kalaa. Kalan sijasta sushissa käytetään myös esimerkiksi äyriäisiä, kasviksia, kananmunaa ja tofua. Muita perusraaka-aineita ovat muun muassa wasabi, soijakastike, nori-levä ja inkivääri.

Sushin suosio on noussut räjähdysmäisesti Suomessa viime vuosien aikana. Eikä ihme, sillä onhan kyseessä aivan suurenmoinen herkku, ainakin allekirjottaneen mielestä. Tämä japanilainen ruokalaji kuitenkin jakaa mielipiteet melko voimakkaasti kahtia, siitä joko pitää tai ei pidä.

Sushikurssi ryhmälle

Sushin valmistaminen itse on yllättävän helppoa, kun siihen saa kunnolliset ohjeet ja käytössä on oikeanlaiset välineet. Kalatukku E. Erikssonin elämyskeittiön sushikurssilla opitaan sushiruokien salaisuudet. Kurssi tarjoaa hyvät eväät sushiharrastuksen aloittamiselle ja kurssin jälkeen sushin valmistus onnistuu myös kotikeittiössä.

Mitä sushikurssiin sisältyy?

Kurssi soveltuu kahdeksan henkilön ryhmälle ja sen kesto on neljä tuntia. Sushikurssi järjestetään Helsingissä. Kurssi alkaa luennolla ja kurssimateriaalien jaolla. Samalla nautiskellaan japanilaiseen tyyliin vihreää teetä.

Luennon jälkeen aloitetaan itse sushin valmistaminen. Kurssilla valmistetaan maki-, temaki-, nigiri- ja inarisusheja. Itsetehdyt sushit nautitaan kurssin päätteeksi, jälkiruokaa unohtamatta.

Tarkemmat tiedot kurssilla valmistettavista sushilajeista:

  • maki: bambumaton avulla nori-levään käärittyjä rullia, joiden sisällä on riisin lisäksi esimerkiksi kurkkua, porkkanaa, tonnikalaa tai lohta
  • temaki: kuin makisushi, mutta kääritään käsin tötterön muotoon
  • nigiri: raakaa kalaa, rapuja tai muuta mereneläviä riisin päällä
  • inari: riisiä tai vihanneksia uppopaistetussa tofukääreessä.

Kenelle sushikurssi sopii?

Sushikurssi soveltuu kaikille kalaruokien ja sushin ystäville, jotka haluavat perehtyä tarkemmin tämän japanilaisen ruokalajin valmistuksen maailmaan. Sushikurssi sopii niin merkkipäivien, polttareiden, pikkujoulujen tai vaikkapa virkistyspäivien ohjelmanumeroksi.

 

Tutustu kaikkiin ruokakursseihin.

 

Kirjoittaja: Essi

 

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös Haunted Dinner – Elämysillallinen teräshermoisille läheisille.

Parhaat lähilomaelämykset Suomessa

10 Kes

lähiloma Suomessa 2020

Lähdetään lähilomalle! Kesäinen Suomi ja hyvät kelit houkuttavat matkailemaan. Tänä kesänä kotimaan matkailu on erityisessä roolissa koko maailmaa riepottelevan koronatilanteen vuoksi. Matkailu kotimaassa tulee varmasti kasvamaan tänä kesänä.  Kotimaassamme on paljon mitä upeimpia matkakohteita!

Vastuullisen matkailun näkökulmasta lähiloma on erityisen hyvä asia. Lähilomalle ei tarvitse matkustaa lentokoneella ja parhaimmassa tapauksessa kotimaanmatkailua voi tehdä julkisilla kulkuvälineillä. Kotimaan sisällä matkatessa säästyy myös usein vaivaa ja aikaa.

Lähiloma Suomessa voi olla melkeimpä millainen tahansa: kaupunkiloma, kylpyläloma, staycation, mökkiloma, rantaloma, luontoloma tai vaikkapa japanilaistyylinen loma. Vaihtoehtoja löytyy niin läheltä kuin kauempaakin.

Nauti lähilomaelämyksistä yksin tai yhdessä tai yllä läheisesi ja anna lomaelämys lahjaksi. Nappaa tästä artikkelista vinkit parhaista lähilomaelämyksistä Suomessa.

Lähiloma kaupungissa

Kaupunkiloma on mahdollista missä päin Suomea tahansa. Ehkä haluat lähteä pääkaupunkiseudulle nauttimaan kesäisestä Helsingistä, tutustumaan Suomen vanhimpaan kaupunkiin Turkuun tai ottamaan yhteiskuvan Toripoliisin kanssa Ouluun?

Kaipaisitko hotellin sijaan jotain erilaista majoitusta? Miltä kuulostaisi yöpyminen romanttisella M/S Fredrikalla? Porvoo on upea kaupunki erityisesti kesällä ja mikä olisikaan parempi tapa viettää upeaa kesäiltaa, kuin nauttia oman rakkaan kanssa romanttisesta illasta laivan takakannella ja ihailla Porvoonjoen maisemia.

Perinteinen mökkiloma

Perinteinen mökkiloma on aina hyvä vaihtoehto! Mökki kuuluu kesään ja sinne on päästävä vähintään kerran kesässä. Mökkilomasta voi nauttia niin pienellä kuin isommallakin porukalla.

mökkiloma Suomessa

Evon Erähuvila tarjoaa puitteet täydelliselle lomalle luonnon keskellä! Vanha tukkijätkien koti huokuu historiaa. Oma rauha on taattu, sillä erähuvila sijaitsee hiljaisen metsätien varrella ja lähimpään naapurin on matkaa kilometrin verran. Erähuvila sijaitsee suositun retkeilyalueen kupeessa, joten mökkilomaan voi yhdistää esimerkiksi patikointia, retkeilyä tai kalastusta.

Villa Riihiranta on yhden makuuhuoneen pieni villa järven rannalla Jyväskylässä. Yhden yön majoitukseen sisältyy herkkutarjotin, aamiainen Taulun Kartanolla, pellavaiset kylpytakit ja kylpytuotteet. Majoittujien käytössä on myös oma sauna, uimaranta ja vene.

Koivuniemen tila tarjoaa tasokkaita mökkejä vuokralle Säkylässä Pyhäjärven rannalla ja Alastaron moottoriradan kupeessa sijaitsevassa mökkikylässä. Mökkien läheisyydestä löytyy lähes rajoittamattomat mahdollisuudet ulkoliikuntaan ja erilaisiin aktiviteetteihin, esimerkiksi Suomen pisin golfkenttä, hyvin hoidetut retkeilymaastot ja Alastaron moottorirata sijaitsevat mökkien läheisyydessä.

Kylpyläloma Suomessa

Hotel & Spa Resort Järvisydän

Hotel & Spa Resort Järvisydän Rantasalmella on unelmien matkakohde! Kylpyläloma Järvisydämessä sisältää majoituksen kahdelle maisemasviitissä, aamiaisen, tervetulomaljat sekä sisäänpääsyn Järvikylpylään.

Ylelliseen kylpylälomaan Rokualla sisältyy majoitus kahdelle minisviitissä, buffet-päivällinen, aamiainen ja kylpylän sekä kuntosalin käyttö. Rokua Health & Spa kylpylähotelli tarjoaa upean hyvinvointiin keskittyvän lähiloman luonnon ja rauhan keskellä.

Staycation eli loma omassa kotikaupungissa

Tutustu omaan kotikaupunkiisi turistin silmin ja hyödynnä paikallisia palveluita! Staycation on nykymatkailun uusimpia trendejä. Varaa hotellimajoitus, astu ulos kotiovesta ja unohda kaikki kodin askareet. Nyt olet lomalla ja valmis tutkailemaan kotikaupunkia turistin silmin!

Sisällytä staycationiin hauskoja elämyksiä. Ehkäpä haluaisitte käydä elokuvissa, museossa tai teatterissa? Tai miltä kuulostaisi esimerkiksi huonepakopeli tai virtuaalielokuvaelämys? Älkää myöskään unohtako maistuvia ravintolaelämyksiä.

Erilainen loma Suomessa

Tiesitkö, että kotimaan lomavinkkien joukosta löytyy myös ripaus eksotiikkaa? Miltä kuulostaisi lomailu japanilaiseen tyyliin Ranualla tai karhujen bongaus Suomussalmella?

majoitus Japanitalossa Ranualla

Japanilaistyylinen loma Ranualla sisältää majoituksen kahdelle tatamihuoneessa, yukata-asut (arkinen versio kimonosta), japanilaisen illallisen ja aamiaisen. Majoittujat pääsevät myös tutustumaan Japanitalon kiehtovaan tarinaan, näyttelyyn ja kirjastoon.

majoitus karhukojulla

Karhuyö Martinselkosessa sisältää majoituksen karhukojulla, opastuksen, myöhäisen lounaan, eväät sekä aamupalan. Martinselkosen Eräkeskus on yksi Euroopan parhaista paikoista seurata ruskeakarhuja niiden luonnollisessa ympäristössä. Hyvällä onnella bongauspaikalla vierailee myös karhuemo pienten pentujensa kanssa.

 

Mukavaa ja aurinkoista matkailukesää 2020!

 

Kirjoittaja: Essi

 

Polttareihin elämys? Tässä 5 kovaa ehdotusta

22 Tou

elämys polttareihin

On aika kerätä polttarijengi kasaan ja tehdä jotain mieleenpainuvaa morsiamen tai sulhasen suuren päivän kunniaksi. Jos olet vastuussa tämän erityisen päivän järjestämisestä ja kaipaat ideoita polttareihin, saavuit oikeaan paikkaan.

Häät voivat olla stressaavia (erityisesti morsiamelle) ja kaiken halutaan olevan täydellistä myös polttareissa. Polttarit voivat parhaimmillaan toimia rentouttavana juhlana ennen häitä ja vähentää morsiamen tai sulhasen häästressiä.

Polttarielämys koko porukalle tai pelkälle sankarille

Pääasia on, että polttarit ovat morsiamen tai sulhasen näköiset. Elämykset ovat hyviä aktiviteetteja polttareihin ja niiden joukosta löytyy vaihtoehtoja niin rauhalliseen kuin hurjempaankin makuun.

Polttarit symboloivat yhtä viimeisistä kerroista, kun kaikki morsiamen tai sulhasen kaverit kokoontuvat yhteen ennen suurta ja erityistä päivää. Vaikka ystävät tapaavat toisiaan vielä avioliittoon astumisen jälkeenkin, nyt on aika juhlia kuin viimeistä päivää ja tavalla, joka muistetaan vielä vuosien päästä!

Valitkaa polttaripäivän viettoon yhteistä tekemistä ja polttarisankarille jokin hurjempi aktiviteetti, jossa polttarisankari (tai vaikka koko polttariseurue) pääsee ylittämään itsensä. Keräsin artikkeliin viisi ehdotusta polttareiden aktiviteetiksi. Kaikki ideat sopivat loistavasti sekä miesten että naisten polttareihin.

5 kovaa ehdotusta polttareihin

1. Liikuntaa ja hauskanpitoa

Kuplafutis yhdistää liikunnan ja hauskanpidon sekä tarjoaa mukavaa yhteistä tekemistä koko polttariporukalle. Elämys onnistuu sekä pienellä että isommallakin jengillä ja laji sopii kaikille. Polttariseurue jaetaan kahteen joukkueeseen, pelaajat pukevat kuplapallot päälle ja yrittävät saada jalkapallon maaliin. Törmäily vastajoukkueen pelaajiin on sallittu!

2. Adrenaliinipitoiset polttarit

Tuleva morsian tai sulhanen pääsee ylittämään itsensä ja nauttimaan extreme-elämysten klassikosta, tandemhyppy sopii polttareihin erinomaisesti! Jos tandemhyppy on polttarisankarin makuun liian hurja, miltä kuulostaisi tuulitunnelilentäminen? Lento tuulitunnelissa simuloi vapaapudotusta lentokoneesta, muttei ole luonteeltaan niin hurja kuin tandemhyppy. Tuulitunnelilento on helppo ja turvallinen tapa tutustua lentämiseen.

3. Kovaa ja korkealta kohti avioliittoa

Erilaiset seikkailupuistot ja vaijeriliukuelämykset ovat saavuttaneet suuren suosion ja ne soveltuvat loistavasti myös polttareiden ohjelmanumeroksi. Seikkailupuistossa polttarisankari ja koko seurue pääsevät haastamaan itseään ja kiipeilemään puiden latvoihin rakennetuilla radoilla. Vauhtifarmin vaijeriliuku-elämyksessä koko polttariporukka pääsee liitämään 170 metriä pitkän vaijeriliu’un jopa 19 metrin korkeudesta.

4. Mallasjuoman huuruiset polttarit

Nämä elämykset sopivat kaikille maltaisen juoman ystäville! Panimovierailulla polttariseurue pääsee tutustumaan pienpanimon toimintaan ja artesaanioluiden viettelevään maailmaan sekä tietysti maistelemaan tuoretta olutta. Olutkoulutuksessa maistellaan 5-6 erityylistä olutta, tutustutaan oluenpanon historiaan ja erilaisten oluttyylien ominaisuuksiin. Onko polttarisankari mallasjuoman ystävä, kumpi elämys soveltuu teidän seurueellenne paremmin?

5. Karting-elämys koko polttariporukalle

Onko polttarisankari kilpailuhenkinen ja haluaisi haastaa kaverit hauskaan kartingkilpailuun? Ajoelämys kartingradalla soveltuu vauhdista nauttivalle polttariporukalle. Pakettiin sisältyy intensiivinen kisaohjelma kahdeksalle henkilölle. Ohjelman kesto on 30 minuuttia.

 

Kirjoittaja: Essi

 

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös 10 parasta polttarielämystä.