Tag Archives: äitienpäivälahjat

Miksi naiset ostavat miehiä enemmän lahjoja? Muista tulevat äitienpäivälahjat ;)

4 Huh lahjakortit

lahjakortit

 

Tilastot ovat jo vuosia kertoneet, että naiset ostavat enemmän lahjoja kuin miehet – mukaan lukien äitienpäivälahjat. Ostokäyttäytymistä tutkivat tahot ja mainostajat tietävät tämän myös erinomaisesti – ja hyödyntävät tietoa tehokkaasti.

 

Naisten shoppailussa on vain harvoin kyse riippuvuudesta. Syyt ovat monitahoisemmat, ja niihin löytyy selityksiä sekä biologiasta että psykologiasta. Ja löytyypä muutama syy vielä näiden ulkopuoleltakin.

 

Sijaitseeko se pieni ero aivoissamme?

 

Tarkastellaanpa ensin biologiaa. Jälkeläisistä huolehtimisen tarve eli hoivavietti on naisilla huomattavasti miehiä voimakkaampi. Tämä on tärkeää jo lajin selviytymisen kannalta. Hoivaviettiä on tarjottu yhtenä biologisena selitysmallina naisten ja miesten lahjan ostotapojen eroille.

 

Biologista selitystä on etsitty myös aivoista. Kun miesten ja naisten sanotaan olevan eri planeetoilta – miesten Marsista ja naisten Venuksesta – kyse on juuri esimerkiksi aivoissamme olevista eroista. Muutama esimerkki näistä eroista:

  • Naisilla on miehiä paksumpi aivokurkiainen. Näin naiset käyttävät ongelmanratkaisussa molempia aivopuoliskoja miesten käyttäessä samoihin toimintoihin lähinnä vasenta aivopuoliskoa.
  • Miehillä on keskimäärin 10 % isommat aivot kuin naisilla. Naisten aivoissa on puolestaan merkittävästi enemmän hermosoluja ja valkeaa ainetta, aivokudosta.
  • Myös aivojen eri osien koossa ja käytössä on havaittu tutkitusti eroja miesten ja naisten välillä. Näillä eroilla on selitetty naisten taipumusta kielelliseen lahjakkuuteen ja miesten kykyä loogiseen ajatteluun.

 

Tämän päivän aivotutkimusten mukaan aivoissamme olevien sukupuolierojen merkitys ei ole kovin suuri, sillä samaan lopputulokseen esimerkiksi ongelmanratkaisussa voidaan päätyä monin eri keinoin. Toisen sukupuolen aivot eivät siis ole sen paremmat tai huonommat kuin toisen.

 

Aivoissamme olevien erojen perusteella naisilla väitetään joka tapauksessa olevan “empaattiset aivot”.

 

Empatia on enemmän psykologiaa kuin biologiaa – vai onko?

 

Kuten tiedämme, empatia on kykyä asettua toisen asemaan. Naisten empatiakykyäkin selittää osin lajin säilyminen. Kyky tunnistaa jälkeläisten tunnetiloja ja samaistua niihin auttaa naisia huolehtimaan lapsista paremmin.

 

Vuonna 2012 tehdyissä amerikkalaisissa tutkimuksissa (Kalifornian yliopisto sekä Kolumbian Business School) selvisi myös, että testosteroni eli mieshormoni heikentää empatiakykyä. Tämä saattaa osaltaa selittää sitä, miksi naiset ovat usein miehiä taitavampia sosiaalisissa suhteissa.

Hormoneihin perustuva selitysmalli tosin palauttaa erot käyttäytymisessä biologiaan ympäristön muovaaman ja opitun käyttäytymisen sijaan. Totuus kuitenkin on, että naisilta odotetaan muiden huomioonottamista miehiä enemmän.

 

Velvollisuus vai aito halu ilahduttaa ystävää?

 

Niin hoivavietti kuin empatiakykykin ovat ominaisuuksia, jotka on helppo ymmärtää toisille lahjojen ostamisen ja toisen ilahduttamishalun taustatekijöinä. Pienen hemmottelun ja merkkipäivien muistamisvelvollisuuksien lisäksi naiset myös ostavat lahjoja muiden puolesta enemmän kuin miehet. Paitsi omasta puolestaan, naiset ostavat lahjoja miestensä, lastensa, työkavereidensa, vanhempiensa, sisarustensa ja jopa ystäviensä puolesta huomattavasti useammin kuin miehet.

 

Vaikka naisten ostokäyttäytyminen ylittääkin miehet lahjojen määrässä, niin ainakin vielä toistaiseksi miehet kuluttavat lahjoihin naisia enemmän rahaa.

 

Nyt miehille sellainen muistutus, että sieltä se äitienpäivä on taas tulossa. Elämykset äitienpäivälahjaksi ovat yksi esimerkki helposta lahjaideasta – halausta ja yhdessäoloa unohtamatta!

 

– Maaret, elämyskirjoittaja

Anun kokemuksia äitienpäivästä

8 Huh

äitienpäivä

Äitienpäivä lähestyessä isät ja lapset miettivät, mitä antaisivat äitienpäivälahjaksi. Kukkia, yöpaita vai kirja? Äidiltä itseltä kysyttäessä, saadaan vastaus; ”en tarvitse mitään”. Nämä ihmetyttävät minua. Jos äitiä ei muista äitienpäivänä, hän pettyy. Jos ostaa kirjan tai yöpaidan, ne ovat kuitenkin vääränlaisia. Kukat, nämä perinteiset kunnioittamisen tuotteet, ovat ihan kivoja, mutta kuihtuvat nopeasti.

Onnekseni, erilaiset elämykset ovat vuosi vuodelta yleistymässä ja ovat myös äitien suosiossa. Millainen elämys olisi sitten äidille hyvä? Erityisesti kaikki, joka auttaa äitiä itse voimaan hyvin, jaksamaan arkea ja tuomaan vaihtelua. Mielellään myös ikimuistoinen. Luksus hieronta varmasti piristää, uusien taitojen hankkiminen virkistää ja ravintolapalvelut perheen kanssa tuovat yhteistä laatuaikaa.

äitienpäivälahjat

SUP-melontaseikkailu tai illallinen perheen kesken, puutarhuri kotiin neuvomaan ja luomaan upeaa pihaa, muistoihin jäävä pinup- tai perhekuvaus studiolla, ylellinen hieronta, hemmotteleva jalkahoito, ainutlaatuinen kuumailmapallolento korkeuksissa, rentouttava hot jooga tuomaan uusia taitoja, luksushoito irrottamaan äidit arjesta vai veisitkö äidit katselemaan karhuja iltaisin. Vaihtoehtoja olisi vaikka kuinka, mitä sinä tarjoat?

Äitienpäivän tärkein tarkoitus on kuitenkin kunnioittaa ja muistaa äitiä – elämäsi tärkeintä ihmistä, jota ilman sinua ei olisi. Tämän vuoksi äitisi ansaitseekin vain parasta, valitse siis äitienpäivälahja, jota äitisi todella arvostaa ja josta nauttii. Samalla tulee muistaa se, että äiti on se, joka huolehtii meistä vuoden jokaisena päivä. Huolehditaan mekin siis äidistä ja hänen hyvinvoinnista. Tässä kaikessa voimme auttaa sinua, päätös kuitenkin pitää sinun tehdä itse, koska vain sinä pystyt tarjoamaan äidillesi parasta.

Aloitetaanko siis yhdessä tekemään äidillesi elämänsä, syntymäsi jälkeen, paras päivä? Nyt on sen aika!

Anu Jokela

Anu Jokela, elämyskirjoittaja

Kolumni: Se päivä kun äiti teeskentelee nukkuvaa

4 Tou

Äiti. Hän on hyvin tärkeä. Perustan tämän väittämän Googleen – mihinkä muuhunkaan. Hakukone antoi noin 10 400 000 tulosta 0,22 sekunnissa. Isä jäi neljä miljoonan päähän (noin 6 220 000).

Pian on taas se päivä, toukokuun toinen sunnuntai, kun äiti teeskentelee nukkuvaa. Lapset laulavat epävireisillä äänillään väistellen taidokkaasti nuotteja jonkin mollisointuisen sävelmän. Lahjoittavat itse väkertämiään kortteja, joita äitien on pakko säilyttää hautaansa asti, koska Saku-Petteri on sen ihan itse omin huterin käsin taiteillut. Hellyttävää.

Tästä voi, osuvasti, päätellä, että minulla ei ole lapsia. En minä niitä silmittömästi vihaa. Mutta ne eivät oikein sovi sisustukseen. Siis kortit. Ehdotin jo hyvin pienenä äidillemme, että voisiko hän poistaa ruokailuhuoneen seinältä nolot piirustuksemme.

Se että ajatus on kaunis, ei tee kartongin palaselle liimatusta narunpätkästä nättiä. Kyllähän ne meiltäkin poistuivat, heti sen jälkeen kun perheemme kuopus oli katkaissut napanuoransa. 21-vuotiaana.

ÄITIENPÄIVÄ VASTAAN ISÄNPÄIVÄ

Tämä on vuotuinen keskustelu. Miksi äiti on monikossa isä yksikössä? Tahtoisin provokatiivisesti sanoa, että äitihahmoja on monia, ja jopa naapurin äiti on usein rakastettava, mutta yhdessäkin isässä on usein kestämistä. En tietenkään tarkoittanut sinua tai sinun.

Äitihän taipuu monikkoon kuten yleisesti juhlapäivämme, esimerkkinä mainittakoon vainajainpäivä ja pyhäinpäivä. Isä puolestaan on hyvin yksin, sillä samalla tavalla taipuu vain ystävänpäivä. Mielestäni tätä ei kannata muuttaa, sillä onhan se mukavaa, että meillä on yksi yhteinen puheenaihe sään rinnalla.

Matti Vilppulakin kirjoittaa Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 7.5.2002: ”Ehkä nykyinen käytäntö sittenkin on hyvä. Ehkä isänpäivä paremmin kuin isien- tai isäinpäivä sopii suomalaiselle isälle, hiukan yksinäiselle mutta lämminsydämiselle jörrikälle.”

PÄIVÄ VUOSINA

Olemmeko yllättyneitä siitä, että tämänkin perinne on saanut alkunsa Amerikasta? Emme. Siellä sitä kuitenkin ryhdyttiin viettämään paikallisesti vuonna 1907. 1914 Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson julisti äitienpäivän kansalliseksi juhlapäiväksi.

Meillä tämä tapa tuli kuin itsenäisyys heti 1918. Vuonna 1942 kaikille Suomen äideille myönnettiin vapaudenristi. 1946 lähtien ansioituneille äideille on jaettu Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitaleja. Äitienpäivästä tuli 1947 virallinen liputuspäivä.

ÄITI ANSAITSEE PÄIVÄNSÄ

Kohottaisin maljan kaikille maailman äideille. He ovat päivänsä ja lahjansa ansainneet. Mikäli mietitte askartelujen rinnalle lisuketta, ehdotan elämystä – niitä ei voi mitata rahassa. Kurkatkaapa www.elamyslahjat.fi. Skål!

PS Olen jo askarrellut oman korttini.

petteri savolainen

Petteri Savolainen, Elämyskirjoittaja

Äitienpäivä 2015 olkoon äidin muistorikkain merkkipäivä vuosiin!

17 Huh

äitienpäivä 2015

Tiesitkö, että äitienpäivää on juhlistettu maailmalla yli 100 vuotta? Suomeenkin tämä juhlapäivä tuotiin jo vuonna 1918. Äitienpäivää vietetään Suomessa tänä vuonna 10. toukokuuta.

Tyypilliseen tapaan äitejä on muistettu kantamalla heille aamiainen sänkyyn ja keräämällä oheen muhkea kimppu valkovuokkoja. Perinteitä väheksymättä alkaa tämä traditio kuitenkin jo varmasti tuntua hieman kaavamaiselta. Aamiainen tuskin tulee äidille yllätyksenä, valkovuokoista puhumattakaan – joka vuosi toistuva tapa tuskin edes jää merkittävällä tavalla muistoihin. Sitä suuremmalla syyllä äitienpäivä 2015 tarvitsee uudistuksen! Äitienpäivä 2015 olkoon siis se merkittävä tapahtuma, jolloin itse juhlakalu vihdoin ja viimein ymmärtää, kuinka tärkeä rooli hänellä perheessä onkaan.

Vaikka aamiainen ja kukat jäisivät vähemmälle osalle, kuuluu äidin hemmottelu joka tapauksessa ehdottomasti asiaan hänen juhlapäivänään. Lukuisia ja varmasti jokaiselle äitityypille sopivia hemmotteluvaihtoehtoja löytyykin Elämyslahjojen runsaasta lahjavalikoimasta.

Kulinaristille tuskin tulemaan ongelma löytää häntä miellyttävää elämyslahjaa. Onko äitisi armoton herkuttelija? Siinä tapauksessa täydellinen tapa muistaa häntä on antaa hänelle lahjakortti suklaatyöpajaan. Työpajassa valmistettavaa trendiherkkua eli raakasuklaata haluaisi varmasti yksi jos toinenkin oppia tekemään, sen maistamisesta puhumattakaan. Toiset äidit ovat varmasti kuitenkin enemmänkin intohimoisia kahvinautiskelijoita. Heitä varten onkin siksi kahvitasting, jonka aikana tutustutaan kahvin maailmaan ja maistellaan eri kahvilaatuja sekä eri tavoin valmistettuja kahvijuomia. Varoituksena – tämän kurssin jälkeen kodin kuivahyllylle tuskin kannattaa edes yrittääkään ostaa enää tavallista Juhla Mokkaa…

Suklaan ystävää voi ilahduttaa myös hieman epätavallisemmalla kaakaounelmalla. Kuinkahan moni mahtaa olla kokeillut suklaasaunaa? Ekslusiivisessa hoidossa aisteja hellitään tuoksuilla, lämmöllä ja ihoa heleyttävillä naamioilla, ja tuloksena onkin rauhoittunut mieli ja keho. Vähintään yhtä eksoottinen ja ainutlaatuinen hoito on punaviinihieronta, jossa punaviinin terveysvaikutukset vihdoinkin käyvät ilmi, varsinkin kun hoidossa viinistä nautitaan hieman eri tavalla kuin yleensä.

Äitienpäivänä 2015 on äidin aika huomata, ettei hänen pelkästään tarvitse lapsia passata. On hänen aikansa tuntea olonsa kuningattareksi, jotta jopa hänen jokaiset lihaksensa ja solunsa tuntisivat taas olonsa ehtyneiksi. Elämys äitienpäivälahjana on kaikin puolin mahtava, kaikki haavat parantava ja jokaiselle riemua ja iloa antava!

Äitienpäivälahjaideoita, esittelyssä 25 elämystä naiselle -paketti

8 Tou

Elämyslahjojen 25 elämystä naiselle -paketti on sekoitus äitienpäivän suosituimmista lahjaideoita samassa paketissa. Paketti on täynnä toinen toistaan ihanampia hemmotteluhoitoja, kauneutta, luovuutta, ja toimintaa – ja kaikista vaihtoehdoista äiti saa itse valita mieleisensä. Tämä äitienpäivälahja tekee lahjanvalinnasta helpompaa kuin ennen.

Koska äitienpäivä on samalla täydellisten naisten päivä, on se hyvä syy antaa äidille kallisarvoista omaa aikaa ja tilaisuuden keskittyä omaan hyvinvointiinsa ja naiseuteensa. Tähän tarkoitukseen 25 elämystä naiselle -paketti sisältää kosmetiikkaan ja kauneuteen liittyviä vaihtoehtoja, kuten Meikkikoulun, ja ammattilaisen tekemän päivämeikin. Perinteisten hierontojen ja jalka- ja kasvohoitojen rinnalla on virkistäviä, ja vähän erilaisia vaihtoehtoja, kuten elämyksellinen ja hauska Dr.Fish-kalapedikyyri ja samettisenpehmeä suklaakasvohoito. Kokonaisvaltaiseen Merenneitohoitoon kuuluu kauneushoitojen lisäksi aromaattinen porekylpy ja vatsaa hellivä merellinen salaatti.

äitienpäivälahjat

Jos äitienpäivälahjan valinnassa suurin ongelma on se, ettei tiedä toivooko äiti enemmän hemmottelua vai toimintaa, 25 elämystä naiselle ratkaisee tämänkin ongelmaan. Paketin toiminnallisia ja luovia äitienpäivälahjoja edustavat kahden tunnin ratsastusretki maastossa ja vauhdikas Bodyboarding tai Flowboarding kokeilu, johon voi lähteä yhdessä ystävän tai vaikka oman puolison kanssa. Luovalle ja taiteelliselle äidille sopii Bianco Blu:n Lasinpuhalluskurssi, jonka aikana äiti pääsee itse työstämään lasiesinettä tällä ikivanhalla lasinmuokkaustekniikalla.

25 elämystä naiselle on mahtava yllätys ja varma äitienpäivälahja, joka ilahduttaa jokaista äitiä. Lahjan voi tilata eLahjana sähköpostiin, perinteisesti postitse tai nopeasti kuriirilla, jolloin lahjakortti on perillä jo seuraavana päivänä. ElämysLahjojen sivuilta vois tutustua myös muihin äitienpäivälahjavaihtoehtoihin.

matti kivi

Matti Kivi,

ElämysLahjat.fi