Tag Archives: elämyksellinen ystävänpäivä

Mitä miehet ja naiset antavat toisilleen ystävänpäivälahjaksi?

8 Hel

 

Ystävänpäivänä otetaan taas kerran selvää, missä vaiheessa pariskunnan osapuolet näkevät kumppanuutensa seisovan. Omistautuminen päivän järjestämiseen ja sopivan lahjan hankkimiseen kertoo paljon siitä, mitä yhteiseltä polulta voidaan jatkossa odottaa.

 

Täydellisen ystävänpäivälahjan antaminen on vaikea tehtävä, jossa täytyy ottaa huomioon myös toisen arvomaailmat – valitsisitko perinteisiin nojaavan kukkakimpun suklaarasioineen vai säväyttäisitkö ainutlaatuisella yllätyselämyksellä? Lahjan arvokaan ei saisi olla liian matala tai korkea kumppanin vastalahjaan verrattuna.

 

Mielenkiintoista on, että naiset etsivät netistä enemmän lahjaideoita ystävänpäivän alla miehiin verrattuna. Tähän voi löytyä montakin syytä: miehet turvautuvat kenties perinteisiin lahjoihin eivätkä näe tarvetta muuttaa hyväksi todettua kaavaa, tai naiset pyrkivät yllättämään kumppaninsa aina uudenlaisella lahjalla. Tavanomainen (mutta aina yhtä ihastuttava) ruusukimpun, suklaarasian ja kynttiläillallisen yhdistelmä nähdäänkin usein miesten antamana lahjana, kun taas naisilla lahjakäytäntö ei ole yhtä vakiintunutta.

 

Jotta oma lahjavalintasi olisi edes vähän helpompaa, me selvitimme, mitä miehet ja naiset etsivät netistä toisilleen näin ystävänpäivän alla.

 

Mitä miehet antavat ystävänpäivälahjaksi?

 

Vaikka lahjaideat ja käytännöt ovatkin ajan saatossa muuttuneet, ovat miehet etsineet vuosittain täydellistä ystävänpäivälahjaa rakkaansa hurmaamiseksi jopa 1400-luvulta asti. Perinteisimmästä päästä päivällinen eri muodoissaan on aina varma valtti ystävänpäivänä, ja miehet ovatkin omaksuneet hyvin perinteisen tavan viedä rakkaansa kynttiläillalliselle vuoden romanttisimpana päivänä. Sopisiko kuvioihin vaikkapa Elämyslahjojen hittituote, illallinen pimeässä?

 

Modernien lahjaideoiden kärjestä löytyy myös ilta elokuvateatterissa, mikä sopii hyvänä ratkaisuna niin kukoistavan parisuhteen ensivaiheille kuin pidemmällekin yhteisten kuvioiden keskelle. Materiaalisista klassikoista esille nousevat luonnollisesti aina kukat ja suklaa, joiden lisäksi hajuvedet ja rannekellot ovat suosittu tapa muistaa tyttöystävää pienellä, mutta huomaavaisella lahjapaketilla.

 

Monen miehen suosimaksi lahjavaihtoehdoksi nousevat hemmotteluhoidot, kuten hieronnat ja hyvinvointielämykset, jotka ovat varma valinta lähes jokaisen naisen makuun. Rauhoittavista vaihtoehdoista suosituimpien elämysten listalle nousee uutuutena rentoutuskellunta, joka on oiva tapa rentouttaa mieli arjen huolista aistiärsykkeettömässä ympäristössä. Vaihtoehtona rentouttaville elämyslahjoille voi pitää kylpy- ja vartalonhoitotuotteita, joiden avulla tyttöystäväsi voi hemmotella itseään kotioloissa.

 

Mitä naiset antavat ystävänpäivälahjaksi?

 

Naiset miettivät osittain samoja lahjaideoita kuin miehetkin, mutta valikoima on lopulta tarkastellessa laajempi. Vuoden 2017 ystävänpäivän alla naiset hakivat miesten tapaan Elämyslahjojen sivuilta tuttua kestosuosikkipakettia ruokaelämysten parista, eli illallista pimeässä. Tänä vuonna mielenkiintoa on herättänyt suuresti myös Wine in the Dark, joka toimii aistikkaana sisarelämyksenä edellä mainitulle klassikolle.

 

Hienoisena yllättäjänä suurta suosiota viime vuoden elämyslahjalistan huipulla nautti myös panimovierailu ja neljän oluen tasting kahdelle Helsingissä, jota seurasi hohtogolfaus Vantaan kauppakeskus Flamingossa sekä Pohjoismaiden suurimpaan trampoliinipuistoon, Rush Helsinkiin oikeuttavat pääsyliput – luultavasti ainakin jokin näistä kolmesta vaihtoehdosta voisi olla mieleistä ystävänpäiväpuuhaa pääkaupunkiseudulla asuvalle pariskunnalle.

 

Mielenkiintoinen vaihtoehto perinteisille ja romanttisille ystävänpäiväaktiviteeteille on takuulla myös käsiaseammunta, jossa adrenaliini ja suuret tunteet herätellään esiin ruudinkatkuisissa tunnelmissa. Tällä lahjalla kerrot miehellesi, että sinun kanssasi ei tarvitse hyssytellä sohvan nurkassa! Ammuntaelämysten suosion kasvu naisten keskuudessa näyttää, että ystävänpäivänä voi myös räväyttää kunnolla. Huimapäisenä vaihtoehtona materiaalittomien ystävänpäivälahjojen listalla suosiota nauttivat myös lentämiseen liittyvät elämykset.

 


-José

Rakkautta ja romantiikkaa ystävänpäivänä

12 Hel

Helmikuun 14. päivänä vietettävä ystävänpäivä osuu talven parhaimpaan aikaan. Kun takana on synkkä syksy ja viimainen alkutalvi, herättää helmikuun aurinko ihmiset nauttimaan päivä päivältä pitenevästä valoisasta ajasta ja iloitsemaan selätetystä kaamoksesta. On aika herätä talvihorroksesta lämmittämään paikkaa oman kullan kainalossa. Ystävänpäivä on rakkauden juhla, jonka alkuperästä on useita eri teorioita. Teorioista tunnetuin juontaa juurensa kaukaa 1500-luvun Englannista, jossa juhlittiin Pyhän Valentinuksen päivää jo vuonna 1537.

Ystävänpäivään liittyy paljon romanttisia legendoja, jotka muistuttavat suomalaisten juhannustaikoja. Englannissa ja Yhdysvalloissa elää uskomus, että ensimmäinen tyttöä vastaan ystävänpäivänä kävellyt mies on tytölle Se Oikea, Valentine. Amerikkalaisten Valentine’s Day -uskomuksiin kuuluu myös omenan halkaiseminen. Kun omenan siemenkodan siemenet laskee, tyttö saa selville tulevien lastensa lukumäärän. Monelle suomalaiselle elokuvista tuttu parinetsintä –leikki, rusettiluistelu on myös amerikkalainen ystävänpäiväperinne, joka ei kuitenkaan ole saanut kokeiluluontoisia tempauksia lukuunottamatta jalansijaa suomalaisessa ystävänpäivän vietossa.

Suomeen tämä kansainvälinen rakkauden ja ystävyyden juhla rantautui vasta 80-luvulla, jolloin sen juhlimiseen ammennettiin vinkkejä Yhdysvalloista. Ystävänpäivän näkyvin tunnus on romanttiseen teemaan sopiva punainen sydän. Kun lähestytään helmikuun puoltaväliä, kauppojen näyteikkunat notkuvatkin punaisista ja vaaleanpunaisista pehmosydämistä, askartelutarpeista, lahjatavarasta ja krääsästä, ja leipomoiden ja kahviloiden lasitiskit täyttyvät sydämenmuotoisista donitseista ja lahjapakkauksista. Ystävänpäivänä sydämet kääritään punaiseen, sykkivät sydämet sitten rinnassa tai suklaisina foliokääreissä.

Monet tahtovat ystävänpäivänä muistaa ystäviään ja sukulaisiaan korteilla ja lahjoilla. Perinteisten itsetehtyjen korttien ja kirjeiden rinnalla kulkevat sähköiset ystävänpäiväkortit. Lahjoissa suositaan suklaata ja makeaa, ja omaa rakasta muistetaan ruusuin, suudelmin ja romanttisin elein. Moni rakkaustarina on saanut alkunsa juuri ystävänpäivänä, onhan tämän värikkään ja lämminhenkisen juhlan tunnelma omiaan rohkaisemaan uskaliaisiinkin rakkaudentunnustuksiin.

matti kivi

Matti Kivi,

ElämysLahjat.fi

Parhaat ystävänpäivälahjat tyttöystävälle

5 Hel

Joka vuosi helmikuun puolessa välissä karskeinkin machomies saa luvan kanssa heittäytyä pehmoksi.  14.2. vietettävä ystävänpäivä on rakastavaisten juhla, jolloin tyttöystävän voi yllättää ihanalla ruusukimpulla ja lahjalla, joka sopii juhlapäivän romanttiseen teemaan. Paras ystävänpäivälahja tyttöystävälle voi olla romanttinen viikonloppu hotellissa, hemmottelua, herkullinen illallinen lempiravintolassa, uusi elämys – tai vaikka kaikkea tätä samassa paketissa!

Poikkeuksellisen ravintolaelämyksen tyttöystävälle voi tarjota antamalla ystävänpäivälahjaksi kahden hengen illallisen pimeässä. Tämän erikoisen ravintolaelämyksen tarjoaa Helsingissä Cantina West –ravintola ja Tampereella Ravintola Tiiliholvi. Ilman mahdollisuutta nähdä ruokaa ruokailijan muut aistit herkistyvät ja jokaisesta suupalasta tulee pieni seikkailu.  Illallinen pimeässä on hauska ja mieleenpainuva kokemus ja yksi ystävänpäivän ehdottomista huippulahjoista.

Ravintoloiden lisäksi myös hotellit täyttyvät ystävänpäivänä, eikä ihme, sillä hotellien tarjoamat romantiikkapaketit sopivat rakkauden ja ystävyyden teemaan kuin sormi hunajaan. Ystävänpäivänä tyttöystävän voi yllättää Tallinnan matkalla ja Hotelli L’Ermitagen romantiikkapaketilla, johon kuuluu yöpyminen kahden hengen huoneessa aivan Tallinnan vanhan kaupungin tuntumassa sijaitsevassa laadukkaassa hotellissa, illallinen hotellin ravintolassa, romanttinen ruusu ja kuohuviini hotellihuoneessa, sekä buffet-aamiainen. Useat muutkin Tallinnan hotellit ja kylpylähotellit, kuten Tallink Spa, St.Olav Hotelli ja Hotel Barons, tarjoavat samankaltaisia romantiikkapaketteja, joista jokainen voi löytää tyttöystävälleen täydellisen ystävänpäivälahjan.

ystävänpäivälahja tyttöystävälle

Hoitola -lahjakortti on yksi ystävänpäivän suosituimmista lahjoista. Tyttöystävää voi hemmotella Beauty Speck Taigan ruusuisella Afrodite-hoidolla tai egyptiläistyylisellä Kleopatra-hoidolla, tai lahjaksi voi antaa First Floor Style & Beauty Centerin rentouttavan kaakaohoidon, jossa lihaskireys laukeaa suklaisessa kokovartalohieronnassa. Perinteisten hierontojen tilalla ystävänpäivälahjana toimii myös jooga, ja mikä mukavinta: joogaamaan pääsee myös yhdessä! Yhdessä rentoutumiseen sopii Tulijoogan järjestämä tutustuminen Hot joogaan kahdelle.

Varmin tapa onnistua lahjavalinnassa on hankkia lahjaksi ElämysLahjat.fi -lahjakortti. Lahjakortti –vaihtoehtoja on runsaasti ja kortin voikin valita joko ystävänpäivän teeman mukaisesti tai tyttöystävän luonnetta mukaillen. Erilaisia hoitoja ja hierontoja sisältävä Nautiskelijan paketti sopii hyvin ystävänpäivän henkeen, mutta vaikka tämä juhlapäivä mielletäänkin ruusujen ja suklaan kyllästämäksi rakkauden fiestaksi, silittelyt voi jättää kotisohvalle ja tyttöystää ilahduttaa hiukan erilaisella ystävänpäivälahjalla. 25 elämystä naiselle –lahjakorttiin on valittu ihanien hoitojen lisäksi myös toiminnallisia vaihtoehtoja, mutta mikäli tyttöystävä on erityisen perso uusille kokemuksille, ystävänpäivälahjaksi voi antaa Seikkailijan elämykset –lahjakortin. Seikkailijan elämykset sisältää monipuolisen lajitelman hauskoja ja jännittäviä elämyksiä, joista tyttöystävä saa itse valita oman lahjansa.

matti kivi

Matti Kivi,

Elämyslahjat.fi