Tag Archives: elämyksiä

Aikuisen paras syntymäpäivälahja: ystävien seura, uudet kokemukset ja itsensä kehittäminen

12 Hei syntymäpäivät

syntymäpäivät

Aikuiseksi kasvaminen on siitä ihanaa, että sen myötä oppii luottamaan itseensä enemmän ja uskaltaa kokeilla monia uusia asioita. Mitä enemmän ikää kertyy mittariin, sitä rohkeampi ja avoimempi sitä on uusille kokemuksille.

Syntymäpäivälahjatoiveet usein hieman muuttuvat iän myötä. Parikymppisenä ihmisillä on hieman erilaiset kiinnostuksen kohteet ja arvot kuin kolmikymppisillä ja sitä vanhemmilla.

Vanhemmiten tavaran ja materian merkitys saattaa vähentyä, ja sen sijaan ihmisten kanssa vietetty laatuaika ja erilaisten kokemusten ja elämysten arvo nousee. Aikuiseen ikään ehtineellä on usein jo melkein kaikkea. Erilaisia tavaroita ja laitteita on kylliksi, ja jos jotain puuttuu, se hankitaan itse. Siksi parhaimmat synttärilahjaideat ovatkin harkitusti valikoituja kokemuksia ja elämyksiä, jotka muistetaan pitkään.

Unohtumaton syntymäpäiväelämys parhaassa seurassa

Parhaat hetket elämässä vietetään tärkeiden ja läheisten ihmisten kanssa. Syntymäpäivän vietto yhdessä ystävien seurassa ja mielenkiintoisen tekemisen parissa on erityisesti aikuisille sopiva ja mieluisa syntymäpäivälahja. Jaetut hetket lämmittävät vielä pitkään juhlapäivän jälkeenkin ja hauskoille sattumuksille nauretaan vielä vuosienkin jälkeen.

Juhlaporukalla koettu keikka, konsertti, kurssi tai tapahtuma luo upeita muistoja ystävien ja läheisten kesken. Kun ohjelman ja elämyksen valitsee tarkoin syntymäpäiväsankarin mielenkiinnon mukaan, on juhlapäivän onnistuminen taattu. Esimerkiksi erilaiset maistelutilaisuudet, vaikkapa olut-tasting tai viinikurssi, sopivat aikuiseen makuun. Päivänsankarilta voi etukäteen kalastella syntymäpäivälahjaideoita juhlapäivää ajatellen, esimerkiksi juttelemalla erilaisista harrastuksista ja kokemuksista ja katsoa, miten hän reagoi. Innostuneet kommentit ohjaavat oikeaan suuntaan. Myös esimerkiksi puoliso tai lapsuudenystävä saattaa tietää vielä toteutumattomista unelmista.

Kerää koko synttäriporukka yhteen ja nauttikaa yhteisestä ajasta ja mukavasta synttäripäivästä!

Syvyyttä omiin mielenkiinnonkohteisiin

Vanhemmiten itsensä kehittäminen on nautinnollista. Esimerkiksi tanssin harrastaja innostuu varmasti tanssilajeista, joita ei ole vielä kokeillut. Jos tanssi-intoinen syntymäpäiväsankari ei ole vielä ottanut haltuun esimerkiksi latinalaisamerikkalaisia rytmejä, salsakurssi on varmasti mieleinen syntymäpäivälahja. Myös tankotanssin saloihin sukeltaminen on monille kokeneillekin parkettien partaveitsille uusi ja ennenkokematon elämys.

Syntymäpäiväsankarille, joka on kiinnostunut vesiurheilulajeista, saa uusia kokemuksia lempielementtinsä parissa esimerkiksi sup-lautailukurssilta tai purjehdusreissusta. Ruoanlaitosta innostunut voi puolestaan kehittää kokkaustaitojaan vaikkapa sushikurssilla.

Itsetuntemusta aikuiseen makuun

Aikuisen henkisen hyvinvoinnin merkitys elämässä nousee ja itsensä tunteminen sekä omien vahvuuksien ymmärtäminen ja tiedostaminen korostuu. Omia tavoitteitaan ja elämään liittyviä toiveita alkaa pohtia enemmän ja syvällisemmin. Oman potentiaalin löytämisessä ja hyödyntämisessä auttaa esimerkiksi erilaiset mentaalivalmennukset, jotka sopivat upeasti lahjaksi itsensä kehittämisestä kiinnostuneelle.

Valmennus on sopiva syntymäpäivälahja kaikille, jotka hakevat esimerkiksi uutta buustia uralle, puhtia parisuhteeseen tai syvempää itsetuntemusta. Mentaalivalmennukseen osallistuvalla ei tarvitse olla erityisiä ongelmia, siitä hyötyvät kaikki, jotka haluavat olla parhaita versioita itsestään.

Erityisesti jos syntymäpäiväsankari on suurien haasteiden tai erilaisten elämänmuutosten edessä, on kognitiiviseen käyttäytymistieteeseen, ratkaisukeskeisyyteen ja positiiviseen psykologiaan perustuva asiantuntijan opastus ja ohjaus upea ja hyödyllinen lahjaidea. Valmennusta hyödyntävät monet menestyjät ja elämäänsä tyytyväiset, ja se saattaa parhaillaan olla jopa elämän mullistava kokemus!

– Mikko, elämyskirjoittaja