Tag Archives: lahja henkilökunnalle

Elämyksellinen virkistyspäivä – ideoita virkistykseen 2021

2 Elo
ideoita virkistyspäivään

Virkistyspäivät ovat nykyajan kiireisissä työyhteisöissä kultaakin arvokkaampia hetkiä sekä oman työhyvinvoinnin, että myös koko tiimin jaksamista varten. Virkistyspäivä antaa paljon lisää energiaa ja se myös parantaa työyhteisön toimivuutta monellakin tapaa.

Virkistyspäivät isoissa organisaatioissa porukka jaetaan usein pienempiin ryhmiin ja tällöin sopivan virkistyspäivän aktiviteetin valinta on usein paljon helpompaa. Virkistyspäivää ajatellen on toki hyvä muistaa ottaa huomioon, että aktiviteetin olisi lähtökohtaisesti hyvä olla mahdollisimman monelle sopiva.

Keräsimme päätöstäsi helpottamaan monipuolisen kattauksen loistavia ja toinen toistaan parempia vaihtoehtoja sinun työyhteisösi seuraavaa elämyksellistä virkistyspäivää varten.

Suppailua Töölönlahdella

Töölönlahti Helsingissä tarjoaa mitä parhaimmat puitteet suppailulle osaksi virkistyspäivää. Suppailu on helppo oppia ja se on äärettömän hauskaa myös porukassa. Lisäksi siinä yhdistyy sopivasti liikunnallisuus, jonka kalorien kulutus antaa kovan luokan treenaajalle mahdollisuuden nauttia muutaman after suppailu juoman virkistyspäivän päätteeksi.

Kesäaikaan järjestettävä virkistyspäivä tarjoaa myös nopeamman tavan ottaa aurinkoa, koska ympäröivä vesi tehostaa auringon saantia huomattavasti – aurinkovoiteet siis mukaan! Suppailua Töölönlahdella elämys onkin pakko kokea, jos ei sitä ole aiemmin kokeillut.

Elämyspäivä vauhtifarmilla

Alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, lähellä Nurmijärveä sijaitseva vauhtifarmi tarjoaa työyhteisöille täydellisen paketin virkistyspäivää varten. Vauhtifarmi tarjoaa virkistyspäivään muun muassa vaijeriliukua, army-radan, värikuulasotaa ja jousiammuntaa.

Päivän jälkilämmöt ja fiilistelyt kruunataan Vauhtifarmin oman lammen rannalla, jossa voi täyttää energiavarastot grillaten ja huurteisten kylmiä juomia nauttien. Elämyspäivä kymmenelle on tarkkaan hiottu ja niputettu virkistyspäiväpaketti, joten se on loistava valinta hieman isommallekin työryhmälle.

Alvarin sauna, piha ja pirtti

Suomalaiset ovat tunnetusti kovia saunomaan, joten tämä virkistyspäivä ei taatusti jätä ketään työyhteisössä kylmäksi. Espoossa sijaitseva merellinen Alvarin Sauna on loistava valinta virkistyspäiväksi isommallekin porukalle. Saunomisen yhteydessä on helppo grillata, järjestää pihapelejä ja aktiviteetteja sekä nauttia merellisestä ympäristöstä.

Alvarin Sauna, piha ja pirtti on käytettävissä ympäri vuoden, joten tänne on aina helppoa ja vaivatonta tulla. Sauna lämmitetään aina etukäteen valmiiksi.

Kuplafutis

Kuplafutis on äärimmäisen hauska ja viihdyttävä laji isommallekin työryhmälle virkistyspäiväksi. Ympäri vuoden pelattavan lajin ominaisuutena sitä voidaankin pelata sekä ulkona, että myös sisällä ja vaikka talvella lumihangessa. Kuplafutiksessa jokainen pelaaja käyttää läpinäkyvää kupla-asua ja yrittää pelata jalkapalloa omien kykyjensä mukaisesti.

Kuplafutista pystyy pelaamaan Turussa, Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Kuplafutiksen parissa vietetty virkistyspäivä tarjoaa taatusti paljon naurua ja onnenkyyneleitä loistavan työyhteisön kesken.

Kirjoittaja: Antti

Voiko elämys olla hyvä liikelahja?

15 Mar

aineeton liikelahja

Nykypäivän tyylikkäin liikelahja on elämys. Aineettomat lahjat nostavat koko ajan suosiotaan ja vaihtoehtoisia liikelahjaideoita etsitään vanhojen perinteisten lahjojen tilalle. On syytä unohtaa vanhanaikaiset brändätyt kynät, tuikkukipot, sateenvarjot ja kaikki muut turhanpäiväiset liikelahjana annettavat esineet. Antamalla elämyksellisen liikelahjan varmistat, että asiakkaat, yhteistyökumppanit ja henkilökunta tuntevat itsensä aidosti arvostetuiksi.

Mitä antaa lahjaksi henkilökunnalle?

Unohda perinteiset henkilökuntalahjat ja vaihda ne jännittäviin elämyksiin, jotka luovat työntekijöillesi mieleenpainuvia muistoja ja lisäävät tiimisi motivaatiota. Tämä auttaa sinua saavuttamaan yrityksesi kunnianhimoiset tavoitteet. Työntekijäsi tykkäävät keskustella kahvipöydän äärellä asioista, joista he unelmoivat ja joita he ovat kokeneet: elämyslahja on loistava valinta, kun haluat luoda keskustelua ja hyvää fiilistä työpaikalle. Haluat varmasti, että puheenaiheita ja hyvää fiilistä riittää myös henkilöstön kotioloissa. Elämyslahjojen valikoimasta löytyy paljon yhdessä koettavia elämyksiä, jotka sopivat lahjaksi henkilökunnalle ja on helppo kokea yhdessä perheenjäsenten tai ystävien kanssa.

Voiko elämys olla hyvä liikelahja?

Tietysti voi! Elämys on aina hyvä vaihtoehto lahjaksi. Elämys ei ole tylsä eikä kaikista perinteisin vaihtoehto. Jokaiseen makuun ja tilanteeseen löytyy varmasti sopiva elämys. Varsinkin tilanteissa, joissa lahjan saajan kiinnostuksen kohteita ei tiedetä tarpeeksi hyvin ja halutaan varmasti onnistua, elämyslahja on paras mahdollinen vaihtoehto. Tämän hetken trendikkäin liikelahjaidea on elämys ja mikä tärkeintä, elämyslahjalla jäät taatusti mieleen.

Minkä elämyksen liikelahjaksi valitsen?

Valitse lahjaksi avoin lahjakortti tai jokin Elämyslahjojen mahtavista klassikoista. Avoin lahjakortti antaa liikelahjan saajalle vapauden valita haluamansa elämyksen itse. Klassikkoelämykset ovat valikoimassa pitkään olleita suosittuja elämyksiä, joita ostetaan Elämyslahjojen valikoimasta eniten.

  • Illallinen pimeässä -ruokailuelämys sopii liikelahjaksi niin asiakkaalle, yhteistyökumppanille kuin henkilökunnalle.
  • Panimovierailu ja neljän oluen tasting sopii liikelahjaksi rennompaan tilanteeseen, esimerkiksi henkilökunnan virkistykseen tai joululahjaksi.
  • Superautot Ferrari ja Lamborghini tarjoavat vauhdin huumaa ja luksuksen tuntua kaikille hienoista autoista kiinnostuneille. Ajoelämys superautolla sopii loistavasti lahjaksi esimerkiksi tärkeälle yhteistyökumppanille tai pitkäaikaiselle asiakkaalle.
  • Tandemhyppy on puolestaan elämysten kuningas, todellinen kirsikka kakun päällä. Kukapa ei haluaisi elämässään kokea tätä adrenaliiniryöpytystä ja vapaapudotuksen tarjoamaa mahtavaa tunnetta? Anna tandemhyppy lahjaksi esimerkiksi pyöreitä täyttävälle työntekijälle tai palkkioksi pitkästä palveluksesta.

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös Mitä liikelahjaksi? Elämysten suosio nousussa.