Tag Archives: lahjakortti

Millainen joululahja lasta odottavalle äidille?

6 Jou

Lapsen syntymä mullistaa vanhempien elämän sen joka osa-alueella. Arjen, kodinhoidon, ja työelämän konkreettisten muutosten lisäksi vanhempien arvot ja tärkeysjärjestys muuttuu, eikä paluuta menneeseen ole. Etenkin äiti voi jo synnytyssalissa kokea, että koko ulkopuolinen maailma katoaa ja silmät näkevät vain sylissä tuhisevan pienen nyytin. Sellaisen ihmeen äärellä on vaikea keksiä joululahjaa, joka tarpeeksi hyvin kuvastaisi tuon taianomaisen hetken merkitystä. Usein joululahjat osoitetaankin enemmän lapselle kuin äidille, koska lapsi on äidin mielessä päällimmäisenä. On kuitenkin tärkeää muistaa myös naista äidin roolin takana, koska suurimman vauvahuuman haihduttua moni äiti kokee eksyneensä äitiyteen ja unohtaneensa sen, kuka oli ennen lapsen syntymää.

Joululahjan valinnassa voi huomioida merkkitapahtuman tai se voi edistää äidin omaa hyvinvointia – tai yksinomaan ilahduttaa. Vauva-aiheisen lahjankaan ei aina tarvitse olla se nätti potkupuku tai pitsimyssy. Joululahjaksi sopii vaikka Taidekuvaus Studion järjestämä Vauvakuvaus. Vauvakuvaus sisältää pienten lasten kuvaamiseen erikoistuneen kuvaajan ottamat kolme 10cmx15cm valokuvaa sekä kollaasijulisteen tai 10kpl postikortteja kirjekuorineen. Vanhemmat voivat päättää kuvausten teeman ja rekvisiittaa voi tuoda kotoa tai sitä saa valita studion valikoimista. Vauvakuvaus on tarkoitettu yksivuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille, mutta myös odottaville äideille sopivia lahjoja on tarjolla.

joululahja kuva

Changling Oy järjestää tuleville äideille ihanan Thay Yam Holistic Beauty –hoidon, joka on hellivä joululahja itsestään huolta pitävälle – tai tyystin itsensä unohtaneelle – odottavalle äidille. Thay Yam Holistic Beauty –sarjan tutkitusti turvalliset ihonhoitotuotteet pitävät yllä ihon elastisuutta ja ehkäisevät raskausarpien syntymistä. Thay Yam Holistic Beauty –hoitoa saa Tampereella. Yksi hoitokerta kestää tunnin.

Koska arki pienen vauvan kanssa on täynnä haasteita ja etenkin ensimmäisen lapsen kanssa äidin voimat helposti ehtyvät, joululahjaksi voi antaa helpotusta väsymykseen ja pienen stressittömän, hiljaisen hetken. Rentoutuskellunta on tähän tarkoitukseen täydellinen joululahja. Kellunta tapahtuu kelluntatankissa, jonka Epsom-suolattu, noin 35 asteinen vesi vähentää turvotusta ja jännitystä, helpottaa särkyjä, rentouttaa, ja vähentää stressä. Yöheräilyjen uuvuttamalle äidille tunnin rentoutuskellunta on kuin taivaan lahja, koska siitä saatava lepo vastaa jopa noin kuuden tunnin unta. Kelluntatankissa kellunnan järjestää AquaClinic Seinäjoella, mutta kellunnan voi yhtä hyvin tehdä luonnonvedessä yhdessä ystävien tai puolison kanssa. Water-SkiZoo järjestää tunnin rentoutuskellunnan Vuoksen virrassa Imatralla. Kelluntaa järjestetään myös talviaikaan. Tarvittavat varusteen annetaan paikan päällä.

Vauva-arkea voi helpottaa lahjakortilla tai muilla kotiin ja kodinhoitoon liittyvillä lahjoilla. Kasviskassi sisältää kolme ruokareseptiä ja kaikki niiden valmistamiseen tarvittavat raaka-aineet kotiinkuljetettuna. Neljän Ruoka -kasviskassi on saatavilla Helsingissä, Turussa, Hämeenlinnassa, Tampereella, ja Kokkolassa.

Jos äiti on innostunut puutarhatöistä, mutta vauvan synnyttyä ajatukset ovat niin kiinni lapsenhoidossa, ettei aikaa puutarhasuunnittelulle löydy, voi antaa joululahjaksi ammattitaitoisen puutarhurin puutarhaneuvonnan. Tarja Salon antama puutarhaneuvonta säästää aikaa ja vaivaa, antaa uusia näkemyksiä, ja auttaa ottamaan huomioon myös lapsen tarpeet pihasuunnittelussa. Etenkin jos pihapiirissä on kasveja, joiden myrkyllisyydestä ei ole varma, pihasuunnittelu on tuoreelle äidille hyödyllinen ja konkreettisesti arkea helpottava lahja.

matti kivi

Matti Kivi,
Elämyslahjat.fi

Miten antaa paras joululahja isälle?

29 Mar

Koska usein isät ovat jo hankkineet kaiken mitä oikeasti haluavat, eivätkä välitä ylimääräisestä krääsästä, joululahjan valinta voi tuottaa ongelmia. Joulu on talvinen juhla, mikä luo joululahjan valintaan lisähaasteita etenkin, jos isä tykkää hautautua kylmän kauden ajaksi sisätiloihin tai harrastaa vain kesäisiä lajeja. Monessa ammatissa myös pahin työstressi kihoaa päälle samaan aikaan, kun pitäisi malttaa rauhoittua joulun viettoon. Isälle ei kannatakaan antaa lahjaksi turhaa tavaraa, eikä mitään liian aikaa vievää. Sen sijaan rentouttavat, virkistävät, ja talven horroksesta irti ravistavat joululahjat sopivat ajankohtaan hyvin.

Aseista kiinnostuneen isän voi viedä säätämään ammuntatekniikkaansa Helsingin Shooting Clubille. Käsiaseilla pääsee ampumaan yhdessä ystävän kanssa tai joululahjan voi antaa yhteisesti isälle ja äidille. Lahja sisältää asiantuntijan antaman koulutuksen. Oikealla radalla ammunta on hauska kokemus niillekin, joilla ei ole aiempaa kokemusta käsiaseista ja varmasti turvallisempaa kuin kädet kohmeessa suoritettu peltipurkkien ammunta sohjoisella hiekkamontulla.

Joululahja isälle

Lentäminen saa kiireen unohtumaan ja kiidättää isän kauas harmaasta, velvollisuuksien täyttämästä arjesta. Nordicflite Oy lennättää isän ilmojen halki moottorilentokoneella Helsingissä, Turussa, Lappeenrannassa, ja Tampereella, ja tallentaa elämyksen DVD:lle myöhempää fiilistelyä varten. Lento sisältää puolen tunnin teorian ja puolen tunnin lennon. Tätä joululahjaa varten isän ei tarvitse olla paroni von Richthofen, sillä lentämisen hoitaa ammattilentäjä, isän vastuulla on vain nauttiminen. Joulu on nautinnon aikaa.

Aktiiviselle isälle voi antaa joululahjaksi uudenlaisen hiihtokokemuksen. Leijahiihtokurssi takaa lennokkaan ja hauskan elämyksen, jonka ansiosta työstressi katoaa silmänräpäyksessä. Leijahiihto tapahtuu järven jäällä laskettelusuksilla tai lumilaudalla, joten aiempi kokemus laskettelusta tai lautailusta on eduksi, muttei välttämätöntä. Leijan nosteen avulla voi kulkea myös vastatuuleen ja nousta ylämäkiä pienemmässäkin tuulessa. Neljän tunnin leijahiihtokurssin aikana perehdytään varusteiden käyttöön opettajan opastamana ja harjoitellaan itse hiihtoa. Leijahiihtämään vie Tmi Eero Fuks ja harjoittelemaan pääsee Hyvinkäällä.

Jos isän mieltymyksistä ei ole aivan varma tai isä on sitä tyyppiä, joka hangoittelee vastaan ihan tavan vuoksi oli joululahja isälle mikä hyvänsä, on turvallisinta valita ElämysLahjat.fi:n kokoama 25 elämystä miehelle -lahjakortti. Lahjakortin kahdestakymmenestäviidestä elämyksestä isä voi itse valita lahjansa. Lahja pitää sisällään yhden elämyksen, joka voi isän omasta toiveesta olla esimerkiksi rallycross -tutustumisajo, kalastussafari, kylpyläpäivä tai vaikka hieronta. Laajasta ja monipuolisesta valikoimasta isä löytää varmasti mieleisensä.

matti kivi

Matti Kivi,
Elämyslahjat.fi

Miten olisi erilainen joululahja isoäidille?

25 Mar

Maailma on muuttunut ja mummot maailman mukana. Kun nutturapäiset isoäidit ennen istuivat keinutuolissa kutomassa sukkaa, ei nykyaikainen isoäiti enää malta istua aloilleen. Vaikka vanhanajan mummoista on jo huutava pula, on tästä mummojen muodonmuutoksesta hyötyäkin, ainakin lahjan antajan näkökulmasta. Omanarvontuntoinen nykymummo kun ei tunne ikärajoitteita, ei arastele uusia kokemuksia, eikä roikota mukanaan pyhimyksen renkaita. Tämä tekee joululahjan valinnasta helppoa.

Helpoimmalla joululahja löytyy, kun antaa isoäidille 25 elämystä naiselle –lahjakortin, joka sisältää kaksikymmentäviisi eri vaihtoehtoa ratsastuksesta elämäntaidon valmennukseen, ihanista hoidoista ja hieronnoista lasinpuhalluskurssiin. Kaikista vaihtoehdoista isoäiti voi itse valita sen, mikä eniten kiinnostaa.

joululahjat

Rokuan Health&Spa:n ylellinen hoitopaketti on täydellinen tapa palkita äiti, mummo tai vaikka isomummo kaikista siitä pyyteettömästi lasten ja lastenlasten eteen tehdystä työstä, josta jälkipolvi ei välttämättä aina muista kiittää. Hoitopaketti poistaa jännityksen stressiniskahieronnalla, rentouttaa ylellisellä yrttikylvyllä ja antaa täydellisen hyvänolontunteen hellimällä vatsaa teellä ja hedelmillä. Aisteja ja makunystyröitä kutkuttava joululahja on myös Viinikerhon järjestämä viinikurssi, jonka aikana tutustutaan viinin valmistukseen ja opitaan maistamaan ja arvioimaan viiniä. Tämä lahja sopii erinomaisesti edeltämään illallista ravintolassa. Lahjan voikin hankkia molemmille isovanhemmille yhdistettynä lahjakorttiin, joka vie pariskunnan syömään ja nauttimaan tuoreesta viinitietämyksestään Cantina Westin Meksikolaiseen ravintolaan, Lasipalatsiin, tai Ravintola Weeruskaan.

Vauhdikkaan isoäidin voi lennättää taivaan halki gyrokopterilla tai varjoliitimellä. Ilmavirtausten mukana yläilmoihin liitäminen on mahtava lahja, joka antaa uutta potkua elämään. Airiston Varjoliitäjien järjestämää tandemlentoa edeltää lyhyt teoriakoulutus. Liitämään pääsee lämpimän kauden aikaan (huhtikuusta syyskuuhun) Turun lähellä Oripäässä. Lentokärpäsen puraisemaa mummoa voi olla vaikea pitää poissa liitimestä, mutta se ei haittaa, sillä Suomessa on paljon liitovarjokoulutusta ja harrastusmahdollisuuksia. Liitoharrastusta ei siis tarvitse jättää yhteen kokeiluun.

Jos mummo selvästi kaipaa elämäänsä vauhtia, mutta ilman moottoria rouva ei taivaalle suostu, gyrokopteri auttaa. Tämä joululahjaidea juontaa juurensa jo 1920-luvulle. Silloin gyrokopteri toimi askeleena kohti nykyaikaisen helikopterin kehittämistä, mutta edelleen se tarjoaa huikean, sopivasti jännittävän, ja turvallisella tavalla pelottavan tavan nähdä maailma yläilmoista käsin. Esittelykurssi sisältää puolen tunnin lennon lisäksi gyrokopterilla lentämisen teoriaa. Gyrokoulutuksen lennättämänä mummo pääsee pitelemään sydänalaansa Hyvinkäällä, Kauhajoella, Pudasjärvellä, ja Kajaanissa.

matti kivi

Matti Kivi,
Elämyslahjat.fi

Ideoita isänpäiväksi

5 Mar

Isä suojelee, isä maksaa, isä opastaa, kurittaa, ja ylläpitää järjestystä. Isän rooli perheen päänä on yhtä vahva kuin mies roolinsa takana, mutta ei niin kaavamainen kuin perinteiset isänpäivälahjat antavat ymmärtää. Isänpäivän lähestyessä päiväkotien ja koulujen askartelutasot täyttyvät vihreistä ja sinisistä kartonkikorteista ja lasten väkertämistä lahjanyyteistä, joiden sisältö on mietitty sen mukaan mitä suomalaiset yleisesti isistä ajattelevat. Harvemmin korttiin piirretään urheiluauton sijaan posliini-elefantti tai Barbie-nukke, vaikka isä olisikin niiden intohimoinen keräilijä. Meille on helpompaa ajatella, että isäksi tultuaan mies automaattisesti ahtautuu isän muottiin ja tekee lahjan antajan elämästä vaivatonta. Kun isänpäivä lähestyy, meillä on hyvä tilaisuus hemmotella isää persoonallisella lahjalla, joka kuvastaa häntä itseään, ei sitä mitä oletamme isien olevan.

Isänpäivän hierontaUlkoiseen olemukseensa uutta ilmettä ja varmuutta kaipaavalle isälle voi antaa lahjaksi stailauspaketin. Tampereen First Floor Style&Beauty Center opastaa pukeutumisasioissa, auttaa löytämään itselle sopivan tyylin, neuvoo värien käytössä ja ihon- ja hiustenhoitoon liittyvissä asioissa. Jos tuntuu siltä, että isä kokee stailauspaketin vihjailevana, hoidontarpeen voi toki ilmaista suoraankin: erikoisjalkahoito miehille sopii erityisesti isälle, jonka jalat joutuvat koetukselle työssä tai jäävät muutoin vähäiselle huomiolle. Erikoisjalkahoitoa saa Espoossa sijaitsevassa Beauty Speck TAIGA:ssa ja se sisältää jalkahoitojen lisäksi 20 minuutin rentouttavan kokovartalohieronnan hierontatuolissa.

Jos isä on perheen pääkokki ja kondiittori, isänpäivälahjaksi voi ojentaa lahjakortin Raakasuklaa Workshop:iin, jossa isä pääsee opettelemaan suklaan valmistamisen niksejä GreenStreet Oy:n toteuttamalla kahden tunnin mittaisella pikakurssilla. Raakasuklaa Workshop järjestetään Helsingissä. Historiasta tai fantasiasta innostuneelle isälle voi antaa lahjaksi ritarinarvon. Isän voi lyödä ritariksi Kemiönsaarella, Rohan Tallilla suoritettavan ritarikoulutuksen jälkeen. Sir Dragonet –harjoituksissa opastetaan jousiammuntaan, miekkailuun ja peitsen käyttöön, ja harjoitellaan ratsastusta keskiaikaisella tekniikalla. Muita sopivasti erilaisia lahjaideoita ovat Sirius Sport Resort Oy:n tuulitunnelilento Pyhtäällä tai lentämisestä kiinnostuneelle isälle Kevytilmailu – Light Aviation:in kevytlentokoneella lentämisen esittelykurssi, jonka aikana isä pääsee itsekin koneen ohjaksiin.

Jos oma isä sattuu kuulumaan siihen perinteiseen miehen malliin ja nopeat autot, extreme-elämykset ja suorittaminen ovat hänelle suurempi nautinto kuin hellivät hieronnat tai fantasiamatkat, lahjaksi sopii Speedweekend-koeajo Hyvinkäällä tai ihan oikea Porsche… No, ei ikiomaksi, mutta Porschen käyttöoikeus vuorokaudeksi lämmittää sekin isän sydäntä. Porschen vuokraa Elämysvuokraamo Fast Motors. Isänpäivälahjat ovat yksi asia, jotka tekevät isänpäivästä mukavan.

matti kivi

Matti Kivi, Elämyslahjat

Mitä lahjaksi äidille?

19 Hel

Tämän artikkelin tuotti ElämysLahjat.fi — meiltä löydät parhaat lahjat äidille!

Lahjan ostaminen äidille voi olla vaikea tehtävä. äidit merkitsevät paljon lapsilleen ja tekevät kaikkensa lastensa eteen, joten kaikki lahjat tuntuvat jotenkin mauttomilta ja vähäisiltä äidille annettavaksi. Mitä tehdä, kun et todella keksi mitään lahjaa äidillesi, jolla tuntuu olevan jo kaikkea? Tunnet äitisi hyvin, tiedät mistä hän pitää ja mistä ei, mutta lahjan osto on silti vaikeaa. Lahjakortti saattaa siinä tilanteessa olla paras vaihtoehto.

Aidille

Hyvä lahja tuottaa äidille iloa, eikä kerry nurkkiin

Lahjakortit ovat aina olleet hyvä vaihtoehto tavallisille lahjoille. Jos lahjakortti tuntuu sinusta liian persoonattomalta, voit lisätä siihen onnentoivotukset tai koskettavia sanoja jostakin, mikä teille on yhteistä. Seuraava ongelma onkin, millainen lahjakortti olisi paras valinta, kun valikoima on niin suuri? (Tässä ElämysLahjojen lahjaneuvonta voi auttaa!)

Mieti hänen harrastuksiaan, mistä hän pitää eniten, hänen mieltymyksiään ruokaan, elokuviin tai johonkin muuhun. Oivallat varmasti pian, mikä olisi paras lahjakortti hänelle.

Toinen vinkki on miettiä hänen ikäänsä. Vanhemmat äidit saattavat pitää enemmän henkilökohtaisesta lahjasta salsatuntien sijaan. Toki poikkeuksiakin löytyy!
Lahjakortti antaa äidille mahdollisuuden kokea jotakin mikä häntä itseään kiinnostaa. Riippuen lahjakortista, hänelle voi olla monia erilaisia hyötyjä lahjasta. äitisi varmasti arvostaa myös itse tehtyjä lahjakortteja, kuten ruuanlaitto- tai siivousapua. Tällainen lahjakortti on hyvä vaihtoehto, jos rahasta on pulaa.

Etsi äidillesi parhaiten sopiva lahjakortti ja anna se hänelle juhlapäivänä tai ihan vaikka arjen piristykseksi!


Matti Kivi,
ElämysLahjat.fi

Persoonallisimmat lahjakortit

19 Hel

Artikkelin tuotti ElämysLahjat.fi — parhaat lahjakortit meiltä!

Onko olemassa tapaa antaa lahjakortti, joka ei vaikuta niin persoonattomalta? KYLLä!

Tosiasia on, että joskus lahjakortti on paras valinta lahjaksi. Lahjakortista saa myös persoonallisen käyttämällä hivenen luovuutta! Tässä muutama hauska vinkki:

1. Täytä purkki pienillä koristekivillä tai paperisilpulla ja aseta lahjakortti sekaan. Sido purkki kiinni söpöllä nauhalla ja lahja on valmis!

2. Osta sellofaanipussi ja täytä se lahjansaajan lempikarkeilla ja lisää sinne lahjakortti.

Shoppaaja

ElämysLahjoilta kreisishoppaajakin löytää sopivan lahjakortin :)

3. Laita lahjakortti varovasti ilmapallon sisään ja lisää mukaan confetteja. Täytä ilmapallo heliumilla tai ilmalla.

4. Leivo kakku ja anna sen jäähtyä. Aseta muovinen lahjakortti keskelle kakkua ja pakasta se.

5. Laita lahjakortti pieneen laatikkoon ja sen päälle monta erikokoista laatikkoa. Lahjan saaja yllättyy avatessaan kaikki laatikot.

6. Hanki joku pieni tavara, joka liittyy lahjakorttiin ja sido ne yhteen. Esimerkiksi kylpylälahjakortin kanssa kuohuviinipullo!

7. Anna lahjakortin kanssa esimerkiksi itse tehtyjä keksejä tai cd, joka on osoitettu juuri lahjan saajalle.

8. Rakenna yksinkertainen piparkakkutalo ja aseta lahjakortti sen sisälle ja laita paketti sellofaaniin.

9. Hanki kirja, josta lahjan saaja saattaisi pitää ja aseta lahjakortti kirjanmerkiksi.

Mitä muuta voit tehdä täydellisen lahjakortin eteen? Jos sinulla on ideoita – jaa ne kanssamme!


Matti Kivi,
ElämysLahjat.fi